Mikä tekee joogaopettajan?

Törmäsin tänään sattumalta joogaopettaja Kreeta Rankin hyvään blogitekstiin joogaopettajakoulutuksista.

Kysymykseen, pätevöittääkö RYT200-koulutus joogaopettajaksi, vastaisin itse: kyllä ja ei. Koulutuksia on hyvin eri tasoisia, mutta hyvä ja vaativa koulutus tarjoaa vahvan pohjan opettajuudelle. Itse voin sanoa, että Hima Happinessin koulutus teki minusta joogaopettajan tarjotessaan pedagogiset taidot, yhteisön ja opettajien tuen ja muun pohjan. MUTTA. Et voi opettaa mitään, josta sinulla ei itselläsi ole kokemusta. Joihinkin koulutuksiin otetaan opiskelijoita hyvinkin ohuella tai jopa nollajoogakokemuksella. Nykyään tarjotaan paljon ”joogaa”, jota opettaakseen on tarvinnut osallistua vain viikonloppukurssille tai parille eikä ohjaaja ole itse joogi. Tällä periaatteella tuotetaan varmasti ihan mukavia jumppatunteja.

”You can’t lead anyone else further than you have gone yourself.” (Gene Mauch)

Joogan ydin on kuitenkin muualla kuin mekaanisesti toistetuissa liikesarjoissa, eikä sitä ydintä sisäistetä muutamassa päivässä, kuukaudessa tai vuodessakaan. Sen sijaan kyseessä on elämänmittainen päivittäinen harjoitus, jonka myötä joogasta tulee ihmisen koko olemukseen kietoutuva elämäntapa, tapa hahmottaa maailmaa, eikä muusta elämästä irrallinen jumppatuokio silloin tällöin. Tämän pitkän matkan varrella on jossain kohtaa piste, jossa voi alkaa välittää joogaa myös muille, mikäli tuntee kutsumusta opettamiseen. Siihen pisteeseen päästäkseen on täytynyt lukea klassisia joogatekstejä, istua aika monta kymmentä tuntia meditoimassa, ja oivaltaa, millaisen alkemian kautta joogan opetukset siirtyvät joogamatolta muuhun elämään: ihmissuhteisiin, kommunikaatioon, resilienssiin. Kaikki tämä on hyvin hidasta kypsymistä. Oma harjoitus on maaperä, jolta opettaminen versoaa. Ilman vakiintunutta omaa harjoitusta ei ole joogan opetusta.

Olen itse tyytyväinen, että ehdin joogata hyvin pitkään (viitisentoista vuotta) ennen kuin päähäni edes pälkähti ryhtyä ohjaamaan joogaa itse. Sittenkin kesti, kun etsiskelin minua puhuttelevaa koulutusta ja odottelin vielä vähän lisää. Ehdin näinä vuosina kokea kaikki klassiset joogan harrastamisen vaiheet, ja mikä tärkeintä, sen, mikä merkitys joogalla ja omalla harjoituksella on elämän kriiseissä ja karikoissa. Siinä on oppi, jonka jakaminen eteenpäin on itselleni sydämen asia.

women-1178187_1280.jpg

Lääkkeettömien hoitosuositusten aamunsarastus

Lääkkeettömät hoitomuodot ovat kaikkien etu. Mitä useammin kivun voi hoitaa lääkkeettä, sitä paremmin lääke toimii silloin kun sille on oikea tarve. Lääkkeet kuormittavat elimistöä, etenkin maksaa ja munuaisia, ja tuottavat viljalti sivuvaikutuksia. Sivuvaikutukset eivät ole aina ihan mitättömiä, vaan tulehduskipulääkkeisiin kuolee Fimean kolmen vuoden takaisen arvion mukaan 200–300 suomalaista joka vuosi – enemmän kuin liikenneonnettomuuksissa. Vähäpätöisiä eivät ole myöskään luonnolle haitalliset vaikutukset, kuten lääkejäämät ravintoketjussa. Eliöt kärsivät ja lääkejäämät palaavat ihmisten juomaveteen monien eri ainesosien cocktailina, joiden yhteisvaikutuksista ei vielä tiedetä. Suomalaisista särjistä ja lahnoista on löytynyt muun muassa ibuprofeenia, mielialalääkejäämät tekevät ahvenista huolettomia ja aggressiivisia ja e-pillerien estrogeeni saa kalat muuttumaan uroksista naaraiksi. Lääketeollisuuden kyseenalaisista toimintatavoista en nyt edes aloita.

Kohtaan työssäni jatkuvasti ihmisiä, joille on määrätty hämmästyttävän reteästi lääkkeitä. (Kohtaan tietenkin myös ihmisiä, joille on määrätty sopivia määriä lääkkeitä juuri oikeista, hyvistä syistä, ja kaikki on mennyt erinomaisesti!) Ylen Tiedeykkösessä puhuttiin maanantaina opioidikriisistä ja siitä, miten etenkin yksityislääkärit kirjoittavat hanakasti potilailleen haulikolla kärpästä -tyyppisiä, tarpeettoman tuhteja ja pitkiä kipulääkereseptejä. Yhdysvalloissa kuolee opioideihin 150 ihmistä päivässä ja saman ilmiön pelätään tulevan viiveellä Suomeen, mistä kirjoitinkin kesällä Jäsenkorjaaja Tiina Ahokas -Facebook-sivullani ja blogissani. Opioidiriippuvuus kehittyy erittäin helposti.

512px-Aspirin_(2247084833)

Minulla on kuitenkin hyviä uutisia! Maailmalta kantautuu heikkoja signaaleita siitä, että nykyaikaiset ohjeistukset ja käytännöt saattavat olla muuttumassa.

BBC uutisoi tällä viikolla, että Britannian hallituksen alainen Public Health England on julkaissut kannanoton, jonka mukaan potilaille tulisi määrätä vuodelepoa antibioottikuurien sijaan. PHE:n mukaan viidennes antibioottiresepteistä on turhia: reseptin perusteena olevat sairaudet parantuisivat paremmin itsestään. Lisäksi PHE muistuttaa antibioottiresistenteistä bakteerikannoista, jotka saattavat jo lähitulevaisuudessa tehdä tavallisista keisarinleikkauksista, syöpähoidoista ja tekonivelleikkauksista hengenvaarallisia. Jokainen turha antibioottikuuri lisää bakteerien vastustuskykyä lääkkeille. PHE arvioi, että vuoteen 2050 mennessä lääkeresistentteihin infektioihin kuolee enemmän ihmisiä kuin syöpään tänä päivänä.

Yskät ja keuhkoputkentulehdukset paranevat yleensä itsestään, joskin hitaammin kuin antibiooteilla. Antibiootit tulisi säästää vakaviin tilanteisiin, kuten bakteeriperäisiin aivokalvontulehduksiin ja verenmyrkytyksiin. Flunssapotilaiden tulisi levätä – yllättävän vaikea ohje nykyihmiselle, juoda paljon ja käyttää tarvittaessa parasetamolia kivunlievitykseen. Tarpeeton antibioottikuuri lisää riskiä sairastua tulevina kuukausina antibiooteille vastustuskykyiseen infektioon.

BBC:n jutussa muuten mainitaan hieno termi ”post-antibiotic apocalypse”, antibiootin jälkeisen ajan maailmanloppu!

512px-Prescription_drugs

Arvostetun yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan blogissa puolestaan kirjoitettiin kesällä alaselkäkivun hoidon uusista suosituksista. Tuore tutkimus osoittaa tulehduskipulääkkeiden toimivan vain heikosti jos ollenkaan alaselkäkipuun. The American College of Physicians -organisaation uusien suositusten mukaan kyseisiä lääkkeitä pitää jopa välttää akuutissa kipuvaiheessa.

Akuutin eli alle 12 viikkoa kestäneen alaselkäkivun hoitoon suositellaan lämpöhoitoa, hierontaa, akupunktiota ja selkärangan manipulaatiohoitoja. Vasta jos niistä ei ole hyötyä, harkitaan tulehduskipulääkkeitä tai lihasrelaksantteja. Krooniseen eli yli 12 viikkoa kestäneeseen alaselkäkipuun suositellaan – kuulkaapa tätä! – liikuntaa (venyttelyä, tasapainotreeniä ja keskivartalon lihasten vahvistamista), fysioterapiaa, akupunktiota ja mindfulness-harjoittelua tai vastaavaa. Myös taiji-harjoittelua, joogaa ja rentoutusmenetelmiä kehotetaan kokeilemaan. Vasta jos nämä metodit eivät toimi, suositellaan kroonisen alaselkäkivun hoitoa tulehduskipulääkkeillä, tramadolilla (opioidi) tai duloksetiinillä (mielialalääke).

Tässähän tulee jäsenkorjaajalle ja joogaopettajalle lämmin olo sydämeen!

Kauas on tultu vanhoista lääkärien ohjeistuksista, jotka patistivat alaselkäkipuisen  vuodelepoon kunnon lääkecocktail suonissaan. Harvardin blogissa kerrotaan, että yhä useampi ihminen hakee jo omaehtoisesti lääkkeettömiä keinoja alaselkäkipuunsa. Kirjoittaja jopa leikittelee ajatuksella, jossa lääkäri sanoisi alaselkäkipuiselle potilaalle ”käy kahdella joogatunnilla ja soittele ensi kuussa”!

On siis toivoa, että lääkkeettömästä hoidosta tulee ajan mittaan normi (niissä kiputiloissa, joissa lääke ei ole välttämätön, ja välttämätönhän se on syöpä- ja leikkauskivuissa ja esimerkiksi polyneuropatiassa).

Soisin, että mahdollisimman moni suomalaislääkärikin alkaisi olla ajan tasalla näistä uusista, tutkimuksiin perustuvista suosituksista.

Puhun lääkkeettömistä kivunhoitomenetelmistä vastaanotollani ja pidän aiheen tiimoilta iltapäiväkursseja ja luentoja. Minut voi tilata puhumaan tai kirjoittamaan aiheesta. Opetan myös joogaa ja meditaatiota, jotka ovat tutkitusti erinomaisia menetelmiä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tueksi, stressinhallintaan ja kivuttoman kehon ja tyynen mielen saavuttamiseksi. Joogatunti on mahdollista räätälöidä esimerkiksi alaselkäkivun hoidon tai immuunipuolustuksen parantamisen teeman pohjalta.

Suosittelen myös lämpimästi Helena Mirandan kirjaa Ota kipu haltuun ja Karita Palomäen ja Juha Siiran yhdessä kirjoittamaa kirjaa Kehon viisaat viestit.

Pohdintaa siitä kohdasta, jossa meditaation ja huumeiden polut risteävät

Kun Yogi Bhajan (1929–2004) saapui 1960-luvulla Intiasta Yhdysvaltoihin, hän tutustui Los Angelesissa sikäläisiin nuoriin, jotka olivat juuri löytäneet LSD:n riemut. Yogi Bhajan alkoi opettaa näille nuorille kundaliinijoogaa. Mitä tapahtuikaan? Joukoittain ihmisiä luopui LSD:stä havaittuaan, että kundaliinijoogalla pääsee yhtä vinhoihin olotiloihin kuin hallusinogeeneillä konsanaan, mutta turvallisesti ja edullisesti.

Mitä yhteistä on meditaatiolla ja huumeilla? Paljonkin, kun ohitetaan tietyt ajattelun ja moralisoinnin sudenkuopat. Kummallakin voidaan muokata aivoja hyvään suuntaan.

Tiede on osoittanut, että ajatusten virta muokkaa aivoja. Pitkään meditoinut on oppinut aktivoimaan aivoissaan rauhaa, iloa ja myötätuntoa ja vastaavasti vaimentamaan huolestumisen, surun ja vihan tiloja. Buddha syntyi tavallisilla aivoilla varustettuna tavallisena ihmisenä, mutta tapa, jolla hän muutti aivojaan, muutti koko maailmaa, kuten Rick Hanson ja Richard Mendius huomauttavat kirjassaan Buddhan aivot. Käytännön neurotiedettä onnellisuuteen, rakkauteen ja viisauteen.

207px-Felix_Pfeifer00

Ennen kaikkea emme puhu nyt päihdyttävien aineiden viihdekäytöstä saatika riippuvuuteen perustuvasta käytöstä. Viihdekäyttö on sitä, mikä suomalaisille on tutuinta alkoholin kanssa: kun juodaan, juodaan tolkuttomia määriä, päädytään tiedottomaan tilaan ja kutsutaan sitä ”juhlimiseksi”. Tai kun käytetään huumeita, käytetään niitä niin sanotusti ”bailatessa”, jälleen tarkoituksena sekoittaa pää. Emme puhu nyt todellisuuden pakenemisesta aineiden avulla – emmekä meditaation avulla. Sosiaalisesti vastuullinen nykyjoogikaan ei vetäydy luolaan, vaan valitsee elää tässä maailmassa hoitaen ihmissuhteitaan, palvellen muita ja parantaen maailmaa.

Huumaavia aineita on käytetty vuosisatojen ellei -tuhansien ajan eri kulttuurien rituaaleissa ja parantamisseremonioissa. Käyttö on ollut tiukasti säädeltyä ja tapahtunut vain harvoin eikä milloinkaan huvin vuoksi. Tavoitteena on ollut esimerkiksi neuvojen hakeminen hengiltä tai oman alitajunnan kohtaaminen – ei suinkaan sen pakeneminen. Näitä rituaaleja suoritetaan yhä esimerkiksi nykyshamanismin piirissä. Rituaaleissa tehtävät ”matkat” eivät ole luonteeltaan euforiaa ja wau-kokemuksia (jälleen erotukseksi viihdekäytöstä) vaan työlästä, rankkaa, usein pelottavaakin oman itsen työstämistä.

Jo 1950–1960-luvulla tiedettiin, että hallusinogeeneillä on terapeuttisia vaikutuksia. Niistä tehtiin tuhansia tutkimuksia muun muassa alkoholismin ja psykoosin hoidossa. LSD päädyttiin kuitenkin kieltämään, koska viihdekäytön lisäännyttyä räjähdysmäisesti katukaupassa alkoi levitä epäpuhtaita aineita, joissa LSD:tä oli enää nimeksi, ja kaiken kaikkiaan aineen riskit katsottiin liian suuriksi.

Tieteen historia tarjoaa runsaasti esimerkkejä siitä, miten hedelmällistä on uutta totuutta tavoiteltaessa tuoda toistensa kanssa kosketuksiin kaksi eri yhteyksissä kehittynyttä menetelmää tai ajatusjärjestelmää. (J. Robert Oppenheimer)

2000-luvun aikana hallusinogeeneja ja psykedeelejä on alettu tutkia uudelleen enenevissä määrin. Tulokset ovat erittäin lupaavia. Saatamme nähdä jo lähitulevaisuudessa, miten säädellyllä käytöllä hoidetaan ja jopa parannetaan vakavia psyykkisiä häiriötiloja. Huomionarvoista on, että 2010-luvun lääkinnällisessä huumeiden käytössä on aina mukana terapeutti. Potilaat tarvitsevat ammattilaisen apua luoviakseen selville vesille siitä kurimuksesta, jossa psyykkinen sairaus kohtaa hallusinogeenin terapeuttisen vaikutuksen. Omin päin tapahtuvaan itsehoitoon psykedeelejä ei tulevaisuudessakaan suositella.

Rachel Hope parani traumaperäisestä stressihäiriöstä täydellisesti MDMA:n ja psykoterapian yhdistelmällä. Hope kertoo kokemuksestaan näin:

”Tuntui, kuin aivoni olisivat yhtäkkiä syttyneet toimimaan täysin. Se ei todellakaan ollut helppo kokemus. Aikaisemmin elin tapahtumat uudelleen ja uudelleen, mutta hoidon aikana sain ikään kuin ohjelmoitua aivoni uudelleen ja lokeroitua muistot menneisyyden tapahtumiksi, minkä ansiosta ne eivät enää nouse pinnalle hallitsemattomasti.” Hope oppi siis koulimaan aivojaan muotoon, jossa ne eivät enää vahingoittaneet hänen päivittäistä hyvinvointiaan.

MDMA eli puhdas ekstaasi hillitsee aivojen pelkokeskuksen toimintaa ja sallii sitä kautta traumatisoituneen käydä vaikeat tapahtumat läpi ilman pelkoa uudelleentraumatisoitumisesta. Tämä tekee terapiasta huomattavasti tavallista tehokkaampaa.

Erityksen kiinnostavaa on se, mitä Hopea hoitanut Annie Mithoefer sanoo: ”Toisin kuin perinteisessä terapiassa, me emme ohjaa terapiaa, vaan olemme tukemassa sitä, mitä kukin itsestään löytää. Meistä jokaisesta löytyy tämä parantava voima ja viisaus.”

Kyseessä on siis alkulähteelle palaaminen, mistä joogassakin puhutaan: tarkoitus on kuoria egon kerroksia niin kauan, että niiden alta löytyy alkuperäinen minä, johon yhteys on elämän mittaan katkennut. Tiibetinbuddhalaiset puhuvat esteiden poistamisesta ihmisen todellisen luonnon tieltä. ”Ihmisen todellinen luonto on toisaalta sekä turvasatama että toisinaan kivulloisenkin henkisen kasvun ja henkisen harjoituksen voimanlähde”, kirjoittavat Rick Hanson ja Richard Mendius Buddhan aivoissa. Prosessiin kuuluu harjoittelua, puhdistumista ja muuttumista. On lohdullista ajatella, että tieto, viisaus ja valo ovat meissä jo valmiina. Usein vain tarvitsemme apua ja tukea sen löytämiseen. Meditaatio voi olla tärkeä askel oikeaan suuntaan tai jopa luotijuna perille.

128px-PET-image

Psilosybiinin tehoa puolestaan on tutkittu vaikeasti masentuneilla ihmisillä, jotka eivät ole saaneet apua lääkkeistä eivätkä terapiasta. Kahdestatoista koehenkilöstä jokaisen oireet lievittyivät heti alkuun minimaalisilla psilosybiiniannoksilla. Kolmen kuukauden kuluttua seitsemän potilasta voi edelleen paremmin ja viisi oli parantunut kokonaan.

Jälleen erityisen mielenkiintoista on se, miten tutkija Robin Carhart-Harris kommentoi tutkimuksensa tulosta. Hän kertoo, että parantumisessa on kyse minän kontrollin hellittämisestä. Psykedeelit siirtävät egon sivuun, jolloin potilas näkee syvemmin mieleensä. Minän otteen hellittäminen on osoitettavissa aivokuvista.

”Minään liittyvät järjestelmät purkautuvat. Samalla koko aivot toimivat vapaammin ja kokonaisvaltaisemmin. Se on yhteydessä spirituaaliseen kokemukseen, joita ihmiset saavat. Masennuksessa minän vaikutus voi painaa niin paljon, että mieli kapeutuu. Ihminen ei voi kokea elämän koko rikkautta ja värejä. Kun ego otetaan edestä, elämän rikkaus tulee takaisin”, Carhart-Harris sanoo. Tuloksena on tunne yhteydestä omaan itseen ja koko maailmaan: sama tunne, joka on joogan ja meditaation päämääränä.

Egolähtöisestä ajattelusta irroittautuminen on monien henkisten perinteiden, myös joogan keskiössä. Minuuden tunne mielletään usein suurimmaksi yksittäiseksi kärsimyksen lähteeksi. Minuudesta irroittautumisesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti esimerkiksi Alan Watts ja Eckhart Tolle. Olet voimakkaasti minätunteen vallassa, kun esimerkiksi tunnet omistushalua toista ihmistä kohtaan tai tulkitset asioita henkilökohtaisesti, ja ihanasti irti minätunteesta, kun esimerkiksi lumoudut tähtitaivaan katselemisesta tai olet mukana oman lapsesi syntymässä. Ei liene vaikea valita, kummassa tilassa ihminen on onnellisempi, eikä ole vaikea nähdä, kumpaa kokemusta nykymaailma Facebookeineen ja hengellisine tyhjiöineen ruokkii.

341px-LSD

Myös suomalaisilla tutkijoilla on vireillä tutkimus psilosybiinien käytöstä masennuksen hoidossa. ”Masentuneilla minään liittyvät aivoalueet ovat joidenkin tutkimusten mukaan yliaktiivisia. Tämä voi selittää sitä, että masentuneilla on taipumus murehtia ja tulkita esimerkiksi vastoinkäymiset oman itsen kautta epäonnistumisena”, kirjoittaa toimittaja po. artikkelissa. Tutkijatohtori Mona Moisala kertoo, miten edellä mainitussa Carhart-Harrisin tutkimuksessa koehenkilöt raportoivat saaneensa etäisyyttä ongelmiinsa, pystyneensä tarkastelemaan niitä kuin ulkopuolisen silmin.

Tämäkin vaikutus on tuttu monelle joogan ja meditaation harjoittajalle. Mieltä hiljentävät meditaatioharjoitteet parantavat tietoista kykyä torpata egon valtapyrkimyksiä. (Hanson & Mendius: Buddhan aivot.) Meditaatio siis lisää onnellisuutta vaimentamalla pakonomaista tarvetta kokea asiat henkilökohtaisesti.

Levente Móró tutki Turun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjassaan psykedeelien kykyä edistää mielenhallintaa ja itsetuntemusta. Hän sai selville, että tiedostava psykedeelien käyttö on yhteydessä henkisyyteen ja elämänhallintaan. Hallusinatorisessa tilassa ihminen voi harjoitella selviytymiskeinoja elämän todellisten kriisi- ja shokkitilanteiden varalle. Tässä kohtaa psykedeelien käyttö risteää jälleen meditaation kanssa. Joogassa ajatellaan, että luomalla päivittäisellä harjoituksella tyynen pohjavirran mieleemme olemme kykenevämpiä kohtaamaan arvokkaasti elämän karikot, kun niitä aikanaan tulee. Kun meditoimme tuhantena normaalina ja hyvänä päivänä, olemme valmiita kohtaamaan sen 1001:n päivän, jolloin katastrofi uhkaa nyrjäyttää maailmamme sijoiltaan. Meditoidessa tutustuu syvästi oman mielensä pohjasopukoihin ja on sen myötä kykenevämpi hallitsemaan mieltään vaativissa tilanteissa.

Meditaatio ja huumeet – eivät niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään voisi ajatella. Palataan kuitenkin kirjoitukseni alkuun ja Yogi Bhajanin opetusten lumovoimaan. Meditaation ja joogan keinoin on mahdollista muokata aivojaan onnellisemmiksi ja saavuttaa miellyttäviä tajunnan tiloja. Se on laillista, turvallista ja jokaisen saavutettavissa.

Jääkäämme kuitenkin seuraamaan, mitä psykedeelien tutkimuksella on tarjota ihmismielen hoitoon lähivuosina. Luopukaamme huumeiden demonisoinnista silloin, kun tavoitteena on aito halu parantaa ihminen tai lievittää kipua tai ahdistusta.

Syksyn 2017 satoa suomalaisissa tiedotusvälineissä psykedeelitutkimuksen tiimoilta:

Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

Uusi elämä ekstaasilla? Bilehuumeena tunnettu MDMA ja terapia paransivat Rachelin ja ehkä kohta myös monen muun amerikkalaisen.

Psykedeelien aiheuttamat ”muuttuneet tajunnantilat” voivat edistää itsetuntemusta, kertoo väitöstutkimus

Joogakirjallisuuden helmiä kirjahyllystäni

Käytän opetukseni tukena kirjoja, jotka tunnen läpikotaisin ja joista osan olen omistanut jo kauan. Tässä katsaus rakkaimpiin ja käytössä nuhraantuneisimpiin joogakirjoihini. Pranayama-kurssillani toivottiin nimittäin tänään, että kirjoittaisin listan kirjoista, joihin olen tunneillani viitannut. Oivallinen idea! Joogakirjallisuutta on olemassa viljalti ja omassa kodissani siitä asustaa ihan kohtalainen otos.

IMG_3916.JPG

Janne Kontala: Joogan sydän (Basam Books 2015)

Moni tituleeraa tätä parhaaksi suomenkieliseksi joogakirjaksi. Kyseessä on selkeä, mutta syvällinen opaskirja, joka opettaa asanoita, meditaatiota ja mantrameditaatiota ja hieman pranayamaakin. Joogan filosofia kulkee oppaassa mukana kaikkeen kietoutuneena. Kirjan alaotsikko on ”Kohti sisäistä harjoitusta” ja se kartoittaakin joogan henkistä ja sydäntä avaavaa puolta upeasti.

Tästä kirjasta luen aina katkelman käsilläseisonta-workshopeissani, jotta muistaisimme, että käsilläseisonnassa ei ole kyse yksinomaan jumppatempusta. Pranayama-kurssilla olemme tehneet kirjan mukaan Hamsah- eli joutsenmeditaatiota ja meditaatiokurssilla hämmästelleet-kummastelleet mukavan istuma-asennon muodostamista.

Teija Enoranta (Shabad Deep Kaur): Japji Sahib. Mielen joogaa. (Tammi 2015)

Tämä kirja on oma ”raamattuni”, jota selailen, kun kaipaan lohdutusta tai ihmismielen rajat ylittävää viisautta. Japji Sahib on 1400-luvulla syntynyt mantra, Pohjois-Intiassa kirjoitettu pyhä teksti. Tamperelainen joogaopettaja Teija Enoranta on suomentanut ja tulkinnut kyseisen tekstin. Lopputuloksena on läpeensä viisas mietiskelykirja ja opas elämän hallintaan. Kirja sopii eritoten niille, joita fyysinen jooga ei kiinnosta.  Enorannan pohdinnat puhuttelevat elämän ja arjen kysymyksistä kiinnostunutta.

Tätä kirjaa siteerasin meditaatiokurssilla, kun puhuimme neutraalista mielestä, eli mielentilasta, jossa on helpompi tarkastella itseä ja tapahtumia elämässä etäämmältä, joutumatta tunteiden riepoteltavaksi.

Inderjit Kaur Khalsa: Voiman tie (Tammi 2009) ja Chakrapolku (Tammi 2014)

Ensin mainittu on perusteos kundaliinijoogasta; jälkimmäinen kahdeksan viikon ohjelma, jossa työstetään yksi chakra kerrallaan asana-, meditaatio- ja kirjoitusharjoitusten kautta. Kirjailija on suomalainen joogaopettaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja.

Voiman tie oli minulla suurena tukena vaikeassa elämäntilanteessa. Ihastuin eritoten sen meditaatioharjoituksiin – ja kristallinkirkkaaseen tyyneyteen, joka kundaliinijoogaharjoitusten tekemisestä seurasi. Sittemmin tein myös Chakrapolun ohjelman ja koin sen hyvin vaikuttavaksi!

Voiman tiestä olemme meditaatiokurssilla tehneet muun muassa ”Meditaation poistamaan pelkoa tulevasta”.

Taavi Kassila ja Satu Silvo: Kuningasjooga (WSOY 2000)

Tämä oli ensimmäinen joogakirja, jonka aikoinaan ostin! Aika on ehkä ajanut trikooasujen ohi, mutta kirja on toimiva, simppeli johdatus perusasanoihin, pranayamaan, meditaatioon ja oman harjoituksen koostamiseen. Kirja esittelee myös eri joogalajeja, joogan pyhät kirjat ja joogan soveltamista arkielämään.

Pranayama-kurssillamme tehty vuorosierainhengitys, sukh-purvak pranayama, löytyy tästä kirjasta. Muutenkin kirjan pranayama-osio on erinomainen.

Irene Hopkins: Kundaliinijooga. Sisäisen voiman lähde (Delfiini Kirjat 2002/2012)

Soma, hyvin henkinen, jopa höpsö kundaliinijoogaan pohjautuva opaskirja, joka luotsaa lukijaansa kokonaiseen myötätuntoiseen maailmankatsomukseen. Toimii mietiskelykirjana ja sisältää vinkeitä kundaliinijoogaharjoitussarjoja.

Tästä kirjasta olen meditaatiokurssillamme lukenut tarinan kuninkaan katkenneesta sormesta ja teettänyt neutraaliin mieleen tähtäävän Wahe Guru -meditaation.

Patañjalin Yoga-sūtra. Joogan filosofia. Toim. Måns Broo (Gaudeamus 2010)

Ensimmäinen suoraan sanskriitin kielestä suomeksi käännetty joogan perusteksti on alkujaan noin vuodelta 350 eaa. Klassisessa tekstissä kuvataan joogin tie harhojen maailmasta lopulliseen vapautukseen. Åbo Akademin uskontotieteellisen laitoksen dosentti, joogalehti Anandan päätoimittaja Måns Broo on suomentanut ja selittänyt Joogasutran. Hänen valistunut kommentaarinsa on kirjan parasta antia ja erottaa sen edukseen monista muista suomennoksista. Luin tästä teoksesta pranayama-kurssilla hengitysharjoituksia käsittelevän osuuden.

Maya Fiennes: Täyttä elämää joogalla (WSOY 2011)

Joogisen elämäntaidon opas ja cocktail pureksittua viisautta, omakohtaista pohdintaa, esimerkkitapauksia, arjen kompastuskivien joogista ylittämistä, asanoita, pranayamaa, mantroja ja meditaatiota. Tästä opuksesta teimme pranayama-kurssilla hartioiden nostelua ja tulihengitystä.

Vielä muutama kirjasuositus:

Donna Farhi: Jooga ja elämän voima (Basam Books 2004)

Klassikon asemaan kohonnut maanläheinen katsaus joogaan elämäntapana. Pikaratkaisuihin ja ihmedieetteihin tottuneille ihmisille kirja toimii muistutuksena kärsivällisen ja pitkäjänteisen työn merkityksestä matkalla kohti tasapainoista elämää. Kirja ei sisällä ohjeita asanoihin tai meditaatioon, mutta opettaessaan hidastamisen taitoa, harjoitusmotivaatiota ja itsekuria se on mainio perusteos jokaisen henkisestä kasvusta kiinnostuneen kirjahyllyyn.

Kylli Kukk ja Virpi Melleri: Kyllin hyvä. Lempeämmän elämän käsikirja (Sanoma Media 2014)

Hyväntuulinen, kattava opaskirja käytännön harjoituksilla ja joogaopettaja-fysioterapeutti Kylli Kukkin elämäntarina. Jäsenkorjaajana arvostan erityisesti kirjan raikkaita liikesarjoja ja selän terveyteen keskittymistä.

Michael Stone: The Inner Tradition of Yoga (Shambhala 2008 ja Yoga For a World Out of Balance (Shambhala 2009)

Vain 42-vuotiaana tuonilmaisiin siirtynyt buddhalainen opettaja, psykoterapeutti ja joogaopettaja Stone kirjoitti liudan kirjoja, joista itsekin omistan vasta osan. Nämä kaksi kirjaa sopivat lukijalle, jota kiinnostaa jooga elämäntapana 2000-luvun yhteiskunnassa, eettiset valinnat, syvä tietämys joogan historiasta ja filosofiasta sekä joogan työkalujen soveltaminen joogaharjoitukseen ja ihmissuhteisiin.

Nojaa kolme minuuttia seinään, niin kipu kaikkoaa

Liike on lääke, kuulee usein sanottavan, ja se on pitkälti totta, mutta yhtä totta on joidenkin ihmisten taipumus tulla treenistä kipeämmäksi – jopa siinä määrin, että vaikuttaa kuin he olisivat allergisia liikunnalle. Onkin tärkeätä selvittää, millainen treeni kenelläkin lisää hyvinvointia ja voimavaroja ja millainen vähentää niitä. Treenin jälkeen ei kuulu voida huonosti.

Kivun hoitaminen on äärettömän monisyinen kysymys. Aina välillä julkaistaan tutkimuksia, jotka lisäävät ymmärrystä kivun mekaniikasta ja selittävät, miksi toiset ovat kipeämpiä kuin toiset.

Huhtikuussa 2017 julkaistu tutkimus osoittaa kiinnostavan yhteyden staattisen lihastreenin ja kivuttomuuden välillä.

Tutkimukseen osallistui 21 ihmistä, jotka kärsivät kroonisesta kivusta niskan piiskaniskuvamman takia. Piiskaniskuvamma (”whiplash”), niskan pehmytkudosvaurio syntyy, kun pää retkahtaa äkillisesti taakse, kuten esimerkiksi peräänajokolareissa käy. Porukka jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen pyöräili 30 minuuttia ja toinen kannatteli kehoaan kyykkyasennossa polvet 90 asteen koukussa selkä vasten seinää kolmen minuutin ajan. Liikuntasuorituksen jälkeen kokelaiden kiputuntemukset testattiin.

Pyöräily ei parantanut, joskaan ei pahentanutkaan kipua. Lyhyt seinää vasten kyykkäys sen sijaan helpotti kipua sekä niskassa mutta myös kaikkialla muualla kehossa. Uskomatonta!

Pyöräily on aerobista liikuntaa, kehon kannattelu kyykkyasennossa taas isometristä harjoittelua. Isometrinen lihastyö tarkoittaa staattista pitoa, jossa lihaksen pituus tai kuorma ei muutu. Lankku ja kyykkypito seinää vasten ovat tyypillisiä isometrisen harjoittelun muotoja. Se vahvistaa lihasta, mutta kehittää myös keskittymiskykyä ja tahdonvoimaa. Isometrinen harjoittelu lisää maksimivoimaa ja lihasmassaa. Vahvaksi tullakseen ei siis tarvitse ähkiä punttisalilla levytanko niskassa. Huomaa, että tutkimuksessa ainoastaan kolmen minuutin isometrinen harjoitus riitti tulokseen!

Flow-joogassa, jota itsekin ohjaan ja joka on oma pääasiallinen lihaskuntoharjoitteeni, tehdään kosolti isometristä työtä. Jos olet ollut flow-joogassa – minun tai jonkun muun tunnilla – tiedät, että utkatasanassa (kyykkypitoa vastaava asento) pysyminen vaatii sisua ja nostaa hikikarpalot otsalle. Seuraavan kerran, kun joogaopettajasi kehottaa sinua kannattelemaan kehoasi high lungessa tai soturi kakkosessa ”vielä muutaman hengityksen ajan”, vaikka et enää yhtään jaksaisi ja reidet ja pakarat huutavat hoosiannaa, tunne ärsyynnyksen sijaan kiitollisuutta: pohjimmiltaan joogaopettajasi tahtoo sinun tuntevan vähemmän kipua kehossasi!

193px-A_style_of_Utkatasana
Utkatasana
220px-Rocket-yoga-06-1200px
Soturi 2

Jäsenkorjaajana suosittelen reisien ja pakaroiden lihasten vahvistamista lähes kaikille ja eritoten selkäkivuista kärsiville. Kun alaraajoissa on potkua, niiden aineenvaihdunta pelaa paremmin, ja kun lantion alueen verenkierto ja lymfakierto toimii kohisemalla, myös niska ja hartiat pysyvät kivuttomampina ja rennompina. Kyykkyjen tekemistä suosittelen etenkin polvivaivaisille: vahva etureisi on yhteydessä kivuttomampiin polviin, ja lisäksi polven nivelrusto saa ravintoa ainoastaan diffuusion kautta ympäröivistä kudoksista, joten aineenvaihdunnan lietsominen polvea ympäröivissä lihaksissa on terveiden polvien tae ja kyykkääminen siihen ylivoimaisesti paras keino. Tämän uuden tutkimuksen valossa minulla on jälleen uusi syy suositella jalkalihasten vahvistamista!

Tutkijat suosittelevat isometristä harjoittelua lääkkeeksi niskakipuun ja yleistyneeseen kipuherkkyyteen. Olisiko menetelmästä apua myös kroonista kipuoireyhtymää poteville?

96px-Muscles_and_tendons_of_the_thigh._Red_chalk_and_pencil_drawi_Wellcome_V0008264

Mitä Michael Stonen kuolema voi opettaa meille

Millaista ihmistä ajattelet, kun ajattelet joogaopettajaa, terapeuttia, parantajaa tai henkistä opettajaa?

Monesti haluamme, että meitä ohjaisi ja luotsaisi joku, joka on paljon kehittyneempi kuin me itse. Ihmisen mieli on taipuvainen kategorisointiin, sillä yleistäminen tekee maailmasta helpomman käsittää. Siksi meillä on mielikuvia myös hyvinvointialan ammattilaisista: millaisia he yleensä ovat, millaisia me odotamme tai edellytämme heidän olevan.

Mieti hetki tykönäsi, ajatusleikkinä: voiko henkilö, jonka luo ihmiset menevät saadakseen apua kipuihinsa, vastauksia kysymyksiinsä tai tukea omalle elämänpolulleen, olla heikko ja vajavainen? Uskoisitko itsesi lihavan personal trainerin, alkoholisoituneen hierojan tai mielenterveysongelmaisen meditaatio-opettajan käsiin? Onko tällaisilla asioilla väliä, jos kyseessä on työtään täydellä sydämellä tekevä rautainen ammattilainen, joka pystyy auttamaan asiakkaitaan ja oppilaitaan?

Michael-Stone-696x437Opettajani Michael Stone menehtyi äskettäin äkillisesti vain 42-vuotiaana. Hän vaipui koomaan 13.7.2017 ja kuoli kolme päivää myöhemmin. Stone oli mittavan kansainvälisen uran rakentanut buddhalainen opettaja, kirjailija sekä jooga- ja meditaatio-opettaja. Hän työskenteli ansiokkaasti myös mielenterveyden häiriöiden, kuten traumojen hoidon parissa, ja puhui sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän vieraili Suomessa ensimmäisen kerran syksyllä 2016 pitkän linjan oppilaidensa kutsumana. Olin kuuntelemassa häntä ja vaikutuin syvästi hänen kyvystään välittää ikivanhoja, usein vaikeitakin henkisiä opetuksia eteenpäin kirkkaaksi hiotuilla esimerkeillä. Stonen opetusten ydintä oli joogan ja tietoisuutaitojen tuominen keskelle 2000-luvulla elävän ihmisen kaoottista arkea. Puheensa mausteeksi Stone ripotteli huumoria ja Jung-viittauksia. Hän kertoi esimerkiksi lapsuutensa kinasteluista veljensä kanssa ja kysyi ”Do you do headlocks in Finland?” (vastasimme, että kylläpä vain!). Nauroimme paljon. Saamani meditaatio-ohjaus oli merkittävän hyvää.

Olen Stonen Awake in the World -podcastin suurkuluttaja ja toivoin voivani jatkaa Stonen opetuksessa – mieluusti osallistumalla hänen retriiteilleen. Aika loppui kuitenkin kesken.

Muutama päivä Stonen kuoleman jälkeen hänen lähipiirinsä julkaisi tiedotteen kuolinsyystä. En itse ollut välittänyt spekuloida asialla, mutta pidin todennäköisimpänä aivoverenvuotoa. Menehtymisen syy oli kuitenkin yllättäen katuhuume: alustavat mittaustulokset viittaavat opioideihin, myös fentanyyliin. Taustatiedoksi: Pohjois-Amerikkaa riivaa historian pahin huume-epidemia, joka ei katso sosiaaliluokkaa tai ikää, ja opioidit ovat sillä tavalla riskialttiita, että Suomessakin reseptiopioidit tappavat satoja ihmisiä vuodessa hengityslamaan.

Stone sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on haastava pitkäaikaissairaus. Tänä keväänä hänen maniajaksonsa alkoivat toistua tiheämmin ja pahempina. Suunnattomasta viisaudestaan, suuresta sydämestään, vahvasta omasta harjoituksestaan, henkisestä edistyneisyydestään ja läheistensä valtavasta rakkaudesta huolimatta Stonen olo muuttui niin sietämättömäksi, että hän haki helpotusta diileriltä, ja arvaamaton tabletti koitui hänen kohtalokseen.

Avoimuus, jolla Stonen läheiset toivat asian esiin, on rohkeata ja esimerkillistä ja se koskettaa syvästi. Toivottavasti heidän eleensä rohkaisee kaikkia ihmisiä, myös hyvinvoinnin ja viisauden ammattilaisia, puhumaan pahasta olosta, hulluudesta, huumeista ja mielenterveysongelmista rohkeammin ja avoimemmin.

”It may be hard to put one’s mind into his, to imagine how he could take such a risk with a young family, baby on the way, with such a full life and such fortune. It could be easy to shake one’s head and think, what a shame. Culturally we don’t have enough language to talk about this. Rather than feel the shame and tragedy of it, can we find questions? What was he feeling? How was he coping? What am I uncomfortable hearing? What can we do for ourselves and others who have impulses or behaviors we cannot understand? Impulses that scare us and silence us? How can we take care of each other?

Michael did amazing work in the world and changed the lives of so many. He was a beautiful father and loving husband. He loved his life, his work and his students deeply. He was loved immeasurably. He continues.”

(Sitaatti: Official statement, michaelstoneteaching.com)

Michael Stonen merkittävyys opettajana ei vähene tai haalistu, vaikka hän oli ”hullu” ja menehtyi huumeisiin. Mikään muu kuolinsyy ei olisi ollut sen jalompi. Ei ole olemassa toisen luokan kansalaisia. Jokainen meistä on yhtä arvokas. Pultsari, fitness-stara, absolutisti, korvaushoidossa kärvistelevä, pappi, kuppari, pitkäaikaissairas, kipukroonikko, masentunut, skitsofreenikko, 80-tuntista työviikkoa painava yrittäjä, maahanmuuttaja, arkkiatri, langanlaiha joogaope. Jokainen on yhtä itsestäänselvästi rakkauden arvoinen. Jokainen kärsii omalla tavallaan; tavalla, joka usein jää toisille mysteeriksi. Et voi koskaan tietää, millaista taistelua toinen käy.

Kirjoitin Instagramissa pian tiedotteen luettuani näin:

We need MORE COMPASSION, MORE KINDNESS and LESS JUDGMENT when it comes to mental health. We need to speak openly and stop stigmatizing people. It’s sad that I’ve met even yoga teachers who think that depression is weakness – what can they offer to people who struggle with their mental health? Where’s the yogic compassion? If you judge someone who is not OK, you should ask yourself: why am I feeling so uncomfortable about this? Does this person’s suffering spotlight something ugly or unprocessed in me, something that I haven’t even admitted to myself? No one is safe, anyone can suffer from mental illness in some part of their life and it has nothing to do with weakness.

Yoga isn’t about perfect alignments, expensive leggings, fucking raw cakes or always feeling good. It’s about living as a human with other humans, letting go of the delusion that we could control anything else than our own breath, sitting long lonely nights with our shadow, accepting flaws, trying to be a good person to your loved ones and breathing. What I learned today about Michael Stone’s passing makes me respect him even more.

We need to talk more about these things. Open and vulnerable. Not pretending to be always strong and on a good mood.

Lyhyesti suomeksi: tarvitsemme lisää myötätuntoa ja kiltteyttä ja vähemmän tuomitsemista. Meidän on puhuttava avoimemmin ja lopetettava ihmisten leimaaminen. Jos tuomitset jonkun, joka voi huonosti, kysy itseltäsi: miksi tämän ihmisen kärsimys saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi? Paljastaako se jonkin kipeän kohdan minussa itsessäni, jonkun haavan, jota olen itse peitellyt? Kukaan ei ole turvassa: jokainen meistä voi sairastua mieleltään jossakin vaiheessa elämäänsä. Sillä ei ole mitään tekemistä heikkouden kanssa.

Joogassa ei ole kyse täydellisistä linjauksista, tyyriistä trikoista, raakaruuasta tai siitä, että on aina hyvä olo. Joogan ydintä on ihmisenä eläminen yhdessä muiden kanssa, siitä harhaluulosta luopuminen että voisimme hallita elämässä mitään muuta kuin omaa hengitystämme, omien varjojen kohtaaminen, vikojemme hyväksyminen sekä kiltteyden ja rakkauden harjoittaminen arjessa läheisiämme kohtaan.

 

yoga

Meidän täytyy opetella puhumaan näistä asioista, olemaan avoimempia ja tunnustamaan haavoittuvuutemme, jotta kenenkään ei tarvitsisi teeskennellä voivansa hyvin silloin kun elämä runtelee. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla ei joskus olisi paha olla.

Michael Stonella olisi ollut vielä paljon annettavaa, mutta me voimme yhdessä pitää hänen liekkiään palamassa ja antaa sen valaista maailmaa. Ellei Stone ollut sinulle ennalta tuttu, suosittelen aloittamaan tutustumisen hänen videoistaanteksteistään tai podcasteistaan (joiden mukana on myös viljalti ohjattuja meditaatioita).

Jos tahdot tukea Michaelin vaimoa ja lapsia taloudellisesti, voit lahjoittaa heille osoitteessa https://www.gofundme.com/carina-stone-family-fund.

© Tiina Ahokas. Ethän lainaa tekstiäni ja kuviani luvatta ja lisääthän lainauksesi yhteyteen aina linkin sivustolleni.