Kuka on kalevalainen jäsenkorjaaja ja mitä se ”kalevalainen” tarkoittaa?

Saan vastata näihin kysymyksiin jatkuvasti, joten kirjoitanpa vastaukset talteen blogiini!

Kansanparannuksen historiaa

Jäsenkorjaus on ikivanha suomalainen kansanparannusmuoto. Entisajan omavaraisissa yhteisöissä oli tärkeätä, että joku osasi panna raskaissa töissä sijoiltaan luiskahtaneet nivelet paikoilleen. Yhtä lailla porukassa paikkansa oli lapsenpäästäjillä, hevosenkengittäjillä ja muilla erityistaitoja osaavilla.

Mitään mystistä käsillä tapahtuvaan mobilisaatiokäsittelyyn ei liity. Kyse on tarkasta, pitkällisen harjoittelun tuloksena tulleesta anatomian tuntemuksesta. Hoitaja oppii käsillään aistimaan häiriöt kudoksen normaalitilassa ja tietyillä tekniikoilla hoitamaan niitä. Jäsenkorjaus ei voi olla uskomushoito, koska ei ole olemassa uskomusanatomiaa. Muutamassa sadassa vuodessa ihmiskeho ei ole muuttunut miksikään, joten savupirteissä muotoutuneet hoito-otteet toimivat vielä tänäkin päivänä. Taitoon ei ole oikotietä, vaan sen oppii vain tekemällä satoja ja tuhansia hoitoja.

Ennen jäsenkorjaustaito siirtyi mestarilta oppilaalle suorassa kontaktissa. 1980-luvulle tultaessa aika alkoi jättää vanhoista osaajista, joten perinteen säilyttämiseksi perustettiin koulutuksia tradition tallentamiseksi ja uusien taitajien kouluttamiseksi. Myös kalevalaisen jäsenkorjauksen oma järjestö Kansanlääkintäseura ry perustettiin 1986. Kansanlääkintäseuran lisäksi Suomessa on muutamia pienempiä jäsenkorjausseuroja, kuten Perinteinen jäsenkorjaus ry ja Suomen Kansanparantajaseura, jotka kouluttavat oman suuntauksensa mukaisia hoitajia. Eri jäsenkorjaussuuntauksissa on paljon samaa, mutta myös merkittäviä eroavaisuuksia. Onkin järkevää ja rekisteröinnin ja nimisuojan kannalta välttämätöntä, että eri koulukunnilla on toisistaan erottuvat nimet.

Sana ”kalevalainen” on yleistermi, joka viittaa arkaaiseen muinaiseen suomalaisuuteen. Hoitomuotomme kohdalla nimityksellä viitataan kansanparannuskäytäntöjen kotoperäisyyteen. Kalevalainen jäsenkorjaus kun ei ole tuontitavaraa, vaan Suomen niemellä syntynyttä, satojen ja tuhansien lämpimien käsien kautta kulkenutta elävää perintöä esivanhemmiltamme.

Kaikki jäsenkorjaajat eivät ole kalevalaisia jäsenkorjaajia

Kalevalaisia jäsenkorjaajia siis kouluttaa Kansanlääkintäseura. Kalevalainen jäsenkorjaus on määrämuotoinen, tieteellisesti tutkittu ja nimisuojattu hoito. Nimikkeen ”kalevalainen jäsenkorjaaja” käyttöoikeuden saa vasta suoritettuaan hyväksyttävästi vaativan kolmivuotisen koulutuksen ja näyttökokeen. Opintovaatimuksiin kuuluu myös tenttejä, esitelmiä, päättötyö ja 300 dokumentoitua harjoitushoitoa.

Julkinen osaajarekisterimme on nähtävissä Kansanlääkintäseuran nettisivuilla. Sivustolla on listattu erikseen kolmatta opintovuotta suorittavat kisällivaiheen opiskelijat. He saavat tarjota kalevalaista jäsenkorjausta oppilastyönä ja tämä tulee ilmaista selkeästi. Alkuvaiheen opiskelijat eivät vielä saa mainostaa palvelujaan, vaan heidän tulee kerätä hoitokokemusta maksutta lähipiirinsä parista. Valmistunut kalevalainen jäsenkorjaaja voi menettää nimikkeen käyttöoikeuden ja nimensä rekisteristä, mikäli hän esimerkiksi luistaa velvollisuudestaan osallistua täydennyskoulutuksiin kahden vuoden välein.

Kalevalaisilla jäsenkorjaajilla on hyvä maine ja suuri medianäkyvyys. Tämä houkuttaa opportunisteja ja helppoheikkejä, joten väärinkäytöksiä esiintyy jonkin verran. Mikäli huomaat, että joku mainostaa olevansa kalevalainen jäsenkorjaaja, mutta hänen nimeään ei ole osaajarekisterissä, ilmoita asiasta puheenjohtajallemme Päiviö Vertaselle.

Liittyykö se jotenkin Kalevalaan?

Entä sitten Kalevala, liittyykö jäsenkorjaus jotenkin siihen? Elias Lönnrotin kokoama Kalevala esittelee suomalaista runoperinnettä, mutta Lönnrotin tulkintana ja 1800-luvun nationalismivirtauksen värittämänä. Kalevalaisella runoudella tarkoitetaan kalevalamittaista suomalaista muinaisrunoutta. Kalevalamittainen säe on nelijaksoinen trokee, jossa on tavallisesti kahdeksan tavua, kuten ”Vaka vanha Väinämöinen”, ”Vilu mulle virttä virkkoi”. Perinteentutkimuksen terminologiassa muistutetaan, että ”Termi ’kalevalainen’ on itse asiassa anakroninen: vanhalla suomalaisella runomitalla sepitetty laulusto on ollut olemassa vuosisatojen ajan ennen Lönnrotin Kalevalan (1835, 1849) ilmestymistä.”

Lönnrotin Kalevalan viidennessätoista runossa kyllä kuvataan jäsenkorjaushoitoa. Jo Gabriel Maxeniuksen väitöskirjassa vuonna 1733 kuvattiin perinteistä käsillä tekemistä. De Effectibus Naturalibus lienee ensimmäinen kokoomateos suomalaisesta muinaisrunoudesta. Aiheesta kiinnostuneelle nykyihmiselle suosittelen ensisijaisesti Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin perehtymistä. Siinä on todellinen aarreaitta ja kurkistusikkuna muinaisten esi-isiemme elämänmuotoon, mytologiaan ja ajatteluun!

Kiputyttö kinńröińe
Itköö hyhyttelöö:
Ei miulla kipuja tuuvva,
Vaivoja valiteta.
Tuonne mie kivut keriän,

Tuonne vaivat valitan
Kipuvuoren kukkulall’
Kivilöi kivistämäh,
Pajuloi pakottamaah.
Kuston liikkut lihasii,

Siitä liittele lihaset;
Kuston kalavut katennu,
Siih kalavu kasvattele;
Kusta on suoneti sordut,
Sim suonet solomii!

Ombele udusin ńiekloń,
Nahkańiekloń nauvuttele,
Tinańiekloń tiuvuttele
Suonet suonen piäh
Lihol’lah liikkumah,

Jäsenilläh järkkämäh,
Suońillah sorehtimah,
Ehommaks enńistäh,
Paremmaks muinostah!

© Tiina Ahokas. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta ja viittaathan aina asianmukaisesti, jos siteeraat minua.

Lisälukemista:

Kalevalainen kansanparannus -säätiö

Avoin Kalevala -hanke

M012_KK3490_2226.jpg

Yhä useammalla on niskassaan someluu: digiaika muuttaa jo luustoamme

Digiaikakausi muuttaa ihmistä nopeammin kuin arvaammekaan. Älypuhelinten käyttö näkyy jo luustossamme: nuorten pääkallosta on vastikään löytynyt uusi sarvimainen luu-uloke. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa käytiin läpi 218 18–30-vuotiaiden röntgenkuvaa. Uusi niskaluu esiintyi 41 prosentilla tutkittavista, miehillä useammin kuin naisilla.

Tutkijat ounastelevat elimistön kehittäneen kallonpohjan luusarven ylikuormituksen tuloksena, niskan ja pään huonoa ryhtiä kompensoidakseen. Nuorilla aikuisilla luu-uloke on säännönmukaisesti kookkaampi kuin vanhemmilla henkilöillä. Luumuutokset eivät kehity hetkessä, joten ulokkeen muodostuminen lienee seurausta diginatiivien jo lapsuusiässä alkaneesta älylaitteiden käytöstä. Ennen luut rappeutuivat ja muodostivat liikakasvua vasta ikääntyneemmillä ihmisillä.

Älypuhelimet houkuttelevat seireeninlaulullaan käyttäjänsä pään roikkumaan eteen ja alas. Kuka tahansa huomaa kaupungilla kulkiessaan, että monilla ihmisillä, myös lapsilla, niskan ja yläselän ryhti on muuttunut pysyvästi. Tämä ei ole esteettinen vaan terveydellinen kysymys.

Edessä roikkuva pää altistaa niskan välilevyt valtavalle kuormitukselle. Jo lapsilla esiintyy niskassa tämän vuoksi välilevynpullistumia. Niskan ja yläselän lihakset ja faskiat ylikuormittuvat ja kipeytyvät. Kaulan lihakset vastaavasti vetäytyvät kasaan. Tämä häiritsee vagushermon ja kilpirauhasen toimintaa ja blokkaa kaulavaltimoiden mahdollisuutta kuljettaa verta ja happea aivoihin: ei ihme, jos on kurja olo. Kun syvät niskalihakset jännittyvät, häiriintyy leukanivelen toiminta, mistä seuraa hampaiden narskuttelua, hammasvaurioita ja kipua ja puutumista kasvoihin. Migreenit ja jännityspäänsäryt ovat yleisiä, kun niska on heikko ja ylikuormittunut.

Elimistö yrittää usein huojentaa ylikuormittuneen kehon alueen tilaa kasvattamalla sinne uutta kudosta ikään kuin puskuriksi tai panssariksi. Näin muodostuu esimerkiksi känsä. Niskan luupiikkikin kasvaa jänteiden ja ligamenttien liitoskohtaan. Kyseessä on epämuodostuma, rasitusvamma, rappeuma. Miten kansanterveydessä näkyy muutaman vuosikymmenen kuluttua se, jos digiyhteiskunnassa jo lasten luusto rappeutuu näin?

kallo
Kuvan lähde: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/joa.12466

Biomekaniikan dosentti Mark Sayers sanoo, että luusarvi itsessään ei ole ongelma. Huolissaan tulee olla ennen kaikkea siitä, mitä viestiä tämä epämuodostuma kantaa: jossain muualla kehossa on jotakin pielessä. Kalevalainen jäsenkorjaaja jakaa Sayersin huolen ja on kiinnostunut ennen kaikkea kehon kokonaisryhdistä ja nivelten asennoista. Jäsenkorjaushoidossa pyritään tasapainottamaan keho ja saattamaan nivelet paikoilleen, myös suhteessa toisiinsa. Pään tulisi seisoma-asennossa olla jotakuinkin suoraan lantion yläpuolella. Tämä lähtee aina nilkoista saakka.

Ei ole realistista ajatella, että älylaitteiden käyttö lopetettaisiin kokonaan: elämämme on niin monin tavoin sidoksissa siihen. Biomekaniikan tohtori David Shahar korostaa, että meidän tulee opetella elämään viisaammin digilaitteiden kanssa. Hän vertaa tarvitsemaamme muutosta hampaiden hoidossa aikoinaan tapahtuneeseen kehitysharppaukseen. Vasta 1970-luvulla alettiin puhua hampaiden harjaamisen ja hammaslangan käytön tärkeydestä. Nyt se on arkipäivää. Hampaiden hoitoa alettiin opettaa kouluissa. Näin voisi menetellä myös hyvän someryhdin kanssa.

Kuka vastaa pääsi asennosta ja niskasi ryhdistä? Sinä itse. Ensimmäiseksi olisi hyvä muistaa, että sinulla on kaksi kättä! Niillä voit nostaa älypuhelimen silmiesi tasolle. Mukavampaa tämä on, jos tuet kyynärpääsi kyllin korkealle esimerkiksi pöytää vasten. Nosta pääsi pystyyn aina, kun huomaat roikottavasi sitä edessä. Vahvista niskalihaksiasi, koska ne ovat todennäköisesti heikot. Vahvat lihakset kyllä pitävät pään siellä missä pitääkin. Sivulta katsottuna korvan tulisi olla samassa linjassa olkapään kanssa. Kaulan lihaksia kannattaa venytellä kallistamalla päätä taaksepäin – monta kertaa päivässä.

Hyvä niskanhoitoliike on liikuttaa päätään kuin pulu. Leuka liikkuu tällöin koko ajan samassa linjassa lattian kanssa – pää ei siis tee nyökyttelevää liikettä vaan liikkuu ikään kuin kiskoilla eteen ja taakse. Muodostat kaksoisleuan ja vastaliikkeeksi työnnät leukaa eteenpäin.

Suomenkielinen nimi uudelle luulöydökselle on vielä keksimättä! Englannin kielessä termiksi on esitetty ”head horn”, ”phone bone”, ”spike” tai ”weird bump”. Niskapiikki? Kallonpohjan sarvi? Kallokoukku? Someluu?

Ehkei kuitenkaan viisaudensarvi.

Lähteet:

Horns are growing on young people’s skulls. Phone use is to blame, research suggests.

A morphological adaptation? The prevalence of enlarged external occipital protuberance in young adults

© Tiina Ahokas. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta ja viittaathan aina asianmukaisesti, jos siteeraat minua.