Asiakkaat usein äimistyvät, kun bongaan heidän selkäkipunsa jo kantapäätä tarkastelemalla. ”Miten se selkäkipu muka siellä voi näkyä?”
Jos silmät ovat sielun peili, ovat jalat koko kehon terveyden peili. Onko nilkan liikerata rajoittunut vai vapaa? Asettuvatko varpaat nätisti maahan koko pituudeltaan vai ovatko jalkapöydän kireät jänteet vetäneet ne koukkuun, vasaravarpaiksi? Ovatko jalkaterän kaksikymmentäkuusi luuta nätisti tarkasteltavissa vai ovatko ne hautautuneet turvotuksen uumeniin? Näitä kaikkia ja lukemattomia muita merkkejä kalevalainen jäsenkorjaaja tarkastelee vastaanotollaan. Kehon kiputilat, jännitykset ja virheasennot näkyvät jaloissa. Aineenvaihdunnan tola käy sekin ilmi alaraajoista: heitteleekö sokeritasapaino, toimiiko imunestekierto. Stressin määrä ja hermoston kunto ovat suoraan tunnusteltavissa jaloista. Asiakkailleni sanon usein: liiku paljon, joka päivä ja pitkin päivää, rennosti ja iloisesti, ja kävele avojaloin.
Niin ikään joogatunneillani kuormitetaan aina jalkoja huolellisesti viipymällä ihanan pitkiä aikoja erilaisissa kyykkypidoissa, juurruttaen jalkapohjia ja varpaita lattiaan. Pidän tällaista työskentelyä ensiarvoisen tärkeänä fyysisessä joogassa. Vahvat reisi- ja pakaralihakset ovat terveysvakuutus selälle, niskalle ja sydän- ja verenkiertojärjestelmälle. Jalkapainotteinen joogaharjoitus tyynnyttää myös mieltä ja rauhoittaa hermostoa. Pikkuruinen italialainen joogaopettaja Vanda Scaravelli (1908–1999) tunnettiin tempustaan, jossa hän ”maadoitti” itsensä, jolloin raavas mieskään ei jaksanut nostaa höyhenenkevyttä naista.
Jalkojen merkityksestä ihmisen kokonaisterveydelle alkaa olla myös tutkimusnäyttöä. Syksyllä kirjoitin tutkimuksesta, jonka mukaan staattinen kyykkypito helpottaa niskakipua sekä yleistä kehon kivuliaisuutta.
Nyt Milanon yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan jalkojen lihastyö on olennainen rakennuspalikka aivojen ja hermoston terveydelle. Tutkimus osoittaa, että jalkojen kuormittaminen liikunnalla ja painoharjoittelulla tuottaa terveitä hermosoluja aivoissa. Vähäinen fyysinen aktiivisuus siis häiritsee hermosolujen tuotantoa.
Tutkimustulosten kautta voidaan ymmärtää, miksi MS-tautia ja muita neurologisia sairauksia potevien ihmisten vointi heikkenee nopeasti, kun he eivät pääse liikkumaan.
Jalka- ja pyllytreenin esteettisistä ulottuvuuksista puhutaan nykyään paljon, mutta uusi tutkimustieto voisi olla parempi kannuste kyykkyharjoittelulle ja arkiliikunnan lisäämiselle. Jalkalihasten surkastuminen kun muuttaa kehon aineenvaihduntaa solutasolla ja rajoittaa hermoston toimintaa. Hapen määrä kehossa vähenee ja mitokondriot, nuo solujen voimalaitokset, kärsivät. Uusien hermosolujen tuotannon takkuilu ei ole ihan pikkujuttu: ne ovat tärkeässä roolissa stressinhallinnassa ja resilienssissä eli elämänmuutoksiin sopeutumisessa.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Stressi lukemattomine ilmenemismuotoineen on nykyajan vitsaus. Samaan aikaan ihmisten fyysinen aktiivisuus on pienemmissä lukemissa kuin milloinkaan ennen ihmiskunnan historiassa. Ei tarvitse olla Sherlock oivaltaakseen asioiden yhteyden.
Aiemmin on uutisoitu myös tutkimuksista, joiden mukaan liikunta lisää lasten älykkyyttä ja itsetuntoa, istuva elämäntapa on yhteydessä 6–8-vuotiaiden poikien heikkoon lukutaitoon ja koulumatkansa jalan tai pyörällä kulkevat lapset pärjäävät paremmin sekä koulussa että vapaa-ajalla kuin autolla kuljetetut toverinsa. Tiedetään jopa että seisaallaan ihminen oppii uusia asioita paremmin kuin istuallaan.
Tohtori Raffaella Adami Milanon yliopistosta sanoo, että neurologisessa kokonaisterveydessä ei ole kyse vain siitä, että aivot käskyttävät lihaksia, vaan informaatio kulkee molempiin suuntiin. Kun kyykkäät kahvakuulasi kera tai harppaat joogatunnilla seitsemänteen soturiasentoosi, fiksut reitesi buustaavat hermosolutuotantoasi ja parantavat resilienssiäsi!
”One could say our health is grounded on Earth in ways we are just beginning to understand.” (Daniele Bottai, Milanon yliopisto)
Bottai muotoilee asian kauniisti. Ymmärrettyhän tämä on vuosituhansien ajan. Ihminen on iät ja ajat palvonut maata, sen jumalia ja haltioita, uhrannut ja järjestänyt rituaaleja maalle, hakenut parannusta ja lääkkeitä luonnosta, elänyt ja liikkunut jatkuvassa kosketuksessa maahan. Kaikki eivät vieläkään ole hylänneet tätä pitkää perintöä, vaan tuntevat omassa keho-mieli-sielussaan luontoyhteyden ja maadoitusharjoituksien tärkeyden. Tiede on vasta lapsenkengissä, eikä siksi ole vielä ennättänyt oman paradigmansa puitteissa saada näyttöä näistä asioista.
Ihminen on luotu liikkumaan – yhä vankemman tieteellisen todistusaineistonkin mukaan.
…
tiinaahokas.fi 