Yrittäjän päivä: Uuden työn lippu salkoon, kärsimyspuhe romukoppaan.

Sovitaanko näin Yrittäjän päivänä, että (yksin)yrittäjyyteen ja itsensä työllistämiseen liittyvä kärsimyspuhe jää nyt historiaan?

Kiire ei ole kunniamerkki. Raatamisesta ei saa sädekehää. Viimeisellä tuomiolla ei sinua kenkään kiitä tekemistäsi työtunneista. Kyvyttömyys hallita omaa arkea ja ajankäyttöä ei ole aplodien paikka. Omien lasten, parisuhteen ja ystävien sysääminen tärkeysjärjestyksen hännille on yksinomaan surullista.

Itse en millään muotoa samaistu perinteiseen kuvaan yrittäjyydestä. Liityin jo 2012 osuuskunta Lilithiin, jossa olen omistaja ja palkansaaja. Olen tyypillinen uuden työn tekijä: minulla on monen alan koulutuksia, tehtäviä ja ammatteja, eikä työni ole paikkaan sidottua. Tällaiseen työntekoon osuuskuntamuotoinen yrittäminen sopii erinomaisesti.

Vapaus on työelämäni suurimpia ilonaiheita: vapaus tehdä sitä työtä kuin haluan silloin kun haluan – ja pitää vapaata ja lomaa silloin kun haluan. On aika puhua kaikesta hyvästä, mitä itsensä työllistäminen voi elämään tuoda. Torpataan siis ne kuluneet väittämät.

Väärin: ”Yrittäjä on aina töissä.”

Oikeammin: All work and no play makes Jack a dull boy. Vapaalle ja levolle on oltava aikansa. Yrittäjän täytyy oppia asettamaan rajoja. Työajan ja vapaa-ajan välillä oleva raja on se tärkein linjattava. Yrittäjän uran alussa täytyy usein venyä ja paukkua joka suuntaan, mutta kun toiminta vakiintuu, on aika rajata vahvemmin, enemmän ja tarkemmin, mihin suostuu ja koska. ”Ei” on hyvä sana olla sanavarastossa. Helppoa rajojen asettaminen ei ole. Siinä sinua voivat auttaa paitsi vertaiset myös ammattilaiset. Hyvän työnohjaajan etsiminen on suuri palvelus itselle. Taitava mentori tai työnohjaaja auttaa sinua rakentamaan toimivan lukujärjestyksen päiviisi ja viikkoihisi. Stressinhallinnassa ja rentoutustaidoissa voivat auttaa joogaopettajat.

Kukaan ei tee hyvää ja tehokasta työtä määrättömästi. Työn laatu on parempaa, kun olet levännyt.

Nettiaikakausi on luonut illuusion, että kaikkien täytyisi olla koko ajan tavoitettavissa jokaisen kanavan kautta. Ei tarvitse! Ei tarvitse reagoida heti. Ei täydy olla aktiivinen somessa. Saa sulkea puhelimen. Työviestinnän voi hoitaa työaikana ja muiksi ajoiksi asettaa kanaviinsa automaattiset ”palaan asiaan” -vastaukset. Työpäivien silppuuntumista voi ehkäistä esimerkiksi automaattisella sähköpostivastauksella, kuten ”Kiitos yhteydenotostasi. Luen sähköpostit joka tiistai ja perjantai. Palaan sitten asiaan.” Työ ei lopu tekemällä, siis opi rajaamaan sitä.

Väärin: Yrittäjä ei voi pitää lomia.

Oikeammin: Yrittäjä ei ainoastaan voi lomailla. Hänen täytyy lomailla. Lomia pystyy pitämään, kun suunnittelee vuodenkiertonsa viisaasti. Jos suunnittelu on sinulle vaikeata, hae siihen apua.

Pelkästä työstä täyttyvä elämä päätyy ennenaikaiseen hautaan. Palautumiselle tulee jättää tilaa. Joka päivä on hyvä pitää miniretriitti, joka viikko päivä–pari vapaata ja joka vuosi ainakin yksi pidempi loma. Jos et palaudu, kerrytät jatkuvasti kuormaa, joka alkaa ennemmin tai myöhemmin näkyä terveydessäsi: mielialassa, veri- ja rasva-arvoissa, infektioalttiudessa. Kun järjestät elämääsi vapaa-aikaa, sinulla on aikaa läheisille ihmisille, omalle hyvinvoinnille, harrastuksille ja elämän ihmettelylle. Joutoaika on luovuuden ehto ja näin ollen erityisen tärkeätä luovalla alalla työskentelevälle.

Väärin: Mutta mä rakastan työtäni, en edes tarvitse lomaa!

Oikeammin: Hmm… pidätkö itsesi kiireisenä, koska pelkäät pysähtyä oman itsesi ja omien ajatustesi äärelle? Jos näin on, siihenkin on saatavilla apua – esimerkiksi joogaopettajilta, rosenterapeuteilta ja psykoterapeuteilta.

Väärin: Yrittäjä on yksin.

Oikeammin: Itsensä työllistäjän ei tarvitse olla yksin! Työhuoneyhteisö, työnohjausyhteisö ja erilaiset ryhmät ja kokoontumiset auttavat jaksamaan.

Itse olen hakeutunut suureen, vakaaseen osuuskuntaan, joka tarjoaa minulle yhteisön ja synergiaedut, jotka säästävät rahaa ja ennen kaikkea vaivaa, kun kaikkea ei tarvitse tehdä alusta alkaen yksin. Nautin monista palkansaajaeduista ja työttömyysturvaankin olisin oikeutettu tarvittaessa. Lilith sallii minun olla villi ja vapaa, mutta suo minulle samaan aikaan eettiselle pohjalle perustuvan turvan ja selustan. En ole yksin. Yritän, mutta en yksin. Itse asiassa: teen, en yritä. Osuuskunta vapauttaa energiaa itse tekemiseen.

Työn ilo on elämän iloa

Yrittäjän päivänä muistakaamme myös, että työkykyä ja terveyttä ei voi ostaa kaupasta, vaan ne ovat lahja ja etuoikeus. Jos voit tehdä töitä, kiitä siitä joka päivä.

Työ tai tienestin muhkeus eivät ole ihmisen arvon mittareita, eikä menestys yksinomaan omaa ansiota tai omasta uutteruudesta kiinni, vaikka hyvätuloisimmat niin inttävät. Elämä on niin sattumanvaraista, että ”jokainen on oman onnensa seppä” -ajatus joutaa jorpakkoon. Sen tilalle versotkoon myötätuntoinen, vähemmän ableistinen puhetapa.

Työn iloa ja vapaa-ajan autuutta kaikille, jotka voivat ja saavat tehdä töitä!

action-2277292_1280.jpg

Lisälukemista:

Osuuskunta asemoi työn uudella tavalla

Työttömyyden häpeä?

Onko menestys itse ansaittua, laiskistaako Suomen sosiaaliturva?

Kerrankin rikkaat menivät ja puhuivat ilman viestintästrategiaa – Siitä tuli ikävä kuva, joten talousherrat syyttivät tutkijoita

© Tiina Ahokas. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta ja viittaathan aina asianmukaisesti, jos siteeraat minua.

Täydentävät terapiamuodot tarjoavat pelastusrenkaan työelämän nujertamille

Täydentäviin eli julkisen terveydenhuollon ulkopuolella oleviin hoitomuotoihin suhtaudutaan usein pilkallisesti: niihin viitataan huuhaana, niiden käyttäjiä soimataan hölmöiksi ja lopuksi puuskahdetaan, että tutkimuskaan ei ole osoittanut niillä olevan minkäänlaista hyötyä. Ironista kyllä, tutkimusten mukaan ivaajat ovat väärässä – ehkä he eivät ole löytäneet tai ensinkään etsineet tietoa asiasta. Esimerkiksi kalevalaisen jäsenkorjauksen tehosta on tehty paljon tutkimusta. Tutkimusten perusteella tiedetään, että kolmannes suomalaisista käyttää täydentäviä hoitomuotoja, kuten mindfulnessia, elämäntaitovalmennusta tai akupunktiota.

Miksi täydentävien hoitomuotojen pariin hakeudutaan? Tuoreen tutkimusdatan perusteella ihmiset hakevat apua raskaaksi koetun työelämän oravanpyörän pysäyttämiseen, hiljentämiseen tai jopa hylkäämiseen. Tämän havainnon teki sosiologian professori Suvi Salmenniemi, joka haastatteli täydentävien terapiamuotojen käyttäjiä eri puolilla Suomea. Huomattavan moni haastateltu oli kokenut burn outin tai kärsinyt työperäisestä masennuksesta. Terapeutit säestivät tätä havaintoa: he kertoivat Salmenniemelle, että moni heidän asiakkaistaan kertoi suurimmaksi ongelmakseen työelämän paineet.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

youtuber-2838945_1280.jpg

Salmenniemi johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Tracking the Therapeutic: Ethnographies of Wellbeing, Politics and Inequality. Hän tutkii vaihtoehtoisia terapioita ja niihin liittyviä terveys- ja sairauskäsityksiä, politiikkaa ja eriarvoisuutta. Seuraan hanketta ja sen julkaisuja mielenkiinnolla. Olen itsekin siirtynyt ”oravanpyörästä” hyvinvointialalle ja kouluttautunut jäsenkorjaajaksi ja joogaopettajaksi, itse itseni työllistäjäksi. Jotkut omista kavereistanikin ovat määritelleet minut puolisoni rahoilla eläväksi haihattelijaksi, joka vähän joogailee ja paijailee asiakkaitaan. Asiakkaitani taas olen usein kuullut luonnehdittavan hivenen hölmöiksi, tyyliin ”saahan sitä rahansa käyttää miten tahansa, ja onhan ne hivelyhoidot ihan kivoja, mutta sen kummempaa hyötyä tuosta tuskin on”.

Oma kokemukseni ja asiakkailta saamani palaute on räikeässä ristiriidassa tämän vähättelyn kanssa. Työni on vaativaa ja jatkuvaa kouluttautumista vaativaa ja siihen saisi uppoamaan loputtomasti tunteja, mutta se on suunnattoman palkitsevaa. Asiakkaani ovat älykkäitä ja analyyttisia ja hakeutuvat luokseni aidosta tarpeesta: petyttyään julkisella puolella tarjottuun hoitoon, kivusta eroon päästäkseen, elämänkriisistä toipuakseen. Monen työtaakka on aivan liian suuri ja organisaatiomuutokset, yt-neuvottelut, alituinen kiire ja huono johtaminen lisäävät kuormaa. Mediassakin jaetaan nykyään paljon henkilötarinoita, joissa ihminen uupuu, ja toipuu vasta tehtyään elämänarvojaan ja työelämäänsä koskevia muutoksia. Näiden henkilötarinoiden julkaisemistakin on arvosteltu kovin sanoin, vaikka saman kokeneiden tarinat toimivat usein vertaistukena kärsiville – ja vaikka työuupumus ja huonovointisuus on tutkitusti kasvussa.

Nuorten aikuisten työkyvyttömyys lisääntyi 30 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2015. Joka päivä yhdeksän suomalaista jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia. Heistä kaksi kolmasosaa on naisia. Vuonna 2017 työeläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkkeelle jäi 18 600 henkilöä. Heistä 34 prosentilla syynä oli tuki- ja liikuntaelinsairaudet, 29 prosentilla mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

green-1350599_1280.jpg

Täydentäviä hoitomuotoja kritisoidaan joskus siitä, että niiden avulla yritetään tiristää jaksamisensa äärirajoilla työskentelevistä ihmisistä irti viimeisetkin pisarat sen sijaan, että puututtaisiin ongelmien syntysyyhyn, ongelmiin organisaatioissa ja työnjohdossa. Salmenniemen tutkimuksen mukaan täydentävien hoitomuotojen käyttäminen jonkinlaisen minäprojektin edistäjänä ja työkyvyn maksimoijana on vain marginaalinen ilmiö. Suurin osa hänen haastatelluistaan kertoo aivan toisenlaista tarinaa: he vain yrittävät selviytyä joten kuten. ”Vaihtoehtoterapioita ei käytetty niinkään oravanpyörässä tarpomiseen vaan pikemminkin tämän pyörän pysäyttämiseen, hiljentämiseen tai hylkäämiseen”, Salmenniemi kirjoittaa.

Salmenniemi on havainnut haastateltaviensa käyttäneen työelämästä väkivaltaisia termejä: töissä ”piiskataan”, ”ruoskitaan” ja ”ollaan veitsenterällä”. Tahti on armoton ja pakotettu eikä mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työnkuvaan ja työn määrään ole. Moni oli yrittänyt vaikuttaa asioihin korkeammilla tasoilla ja ottanut epäkohdat puheeksi, mutta yksi ihminen ei useinkaan voi muuttaa suuren firman kurssia – eikä sitä voi keneltäkään vaatia. Oma hyvinvointi on joskus pantava työn sankaruuden edelle. Joogatunnille osallistuminen ei tarkoita, että sokeana hyväksyisi työelämän armottomuuden. Se voi olla keino jaksaa seuraavaan päivään.

”Moni etsiytyi vaihtoehtoisten terapioiden pariin ottaakseen etäisyyttä palkkatyöhön ja löytääkseen vaihtoehtoja työelämän kilpailun, taloudellisen hyödyn ja suorittamisen logiikalle. – – Vaihtoehtoterapioiden avulla ei pyritty optimoimaan itseä entistä tehokkaammaksi työntekijäksi ja kapuamaan takaisin oravanpyörän vietäväksi. Sen sijaan niiden avulla pyrittiin selviytymään ja tekemään ymmärrettäväksi kokemusta maailmasta, joka uhkasi näyttäytyä kylmänä ja mykkänä ja jossa toivo paremmasta oli välillä etsittävä hyvinkin pienistä ja arkisista palasista. Monille vaihtoehtoiset terapeuttiset käytännöt toimivat ikään kuin ’pelastusrenkaana’, joiden avulla kiskottiin itseä takaisin pinnalle uupumisen mustista vesistä. Ne tarjosivat mahdollisuutta siihen, minkä työelämän koettiin kieltävän: mahdollisuuden pysähtyä, hellittää, rauhoittua ja hidastaa.”

Suvi Salmenniemi

Täydentävät hoitomuodot auttavat ihmisiä pitämään toivoa yllä. Ne tarjoavat uusia suuntaviittoja ja terapeuttisia työkaluja umpikujaan päätyneille. Ne tarjoavat rauhan tilan, jossa voi hahmottaa, miksi uupumukseen päädyttiin, millä tavoilla voisi elämänsä ja työnsä jatkossa järjestää, ja millaisia yhteiskunnallisia arvoja itse tahtoo kannattaa.

.

Lähteet:

https://blogit.utu.fi/laaketiedekriittisyys/2018/10/25/tuore-julkaisu-analysoi-suomalaista-cam-tutkimusta/

https://ilmiomedia.fi/yleinen/vaihtoehtoterapiat-tyoelamassa-uupuneiden-selviytymiskeinona/

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/mielenterveyden-hairiot-vievat-yha-useamman-nuoren-tyokyvyn/

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/masennus-vie-joka-paiva-yhdeksan-henkiloa-elakkeelle/

 

Neljän päivän työviikko on sivistyneen yhteiskunnan ratkaisu

New York Times uutisoi pari päivää sitten kiinnostavasta kokeesta. Uusiseelantilainen firma (Perpetual Guardian, joka hallinnoi rahastoja, testamentteja ja kiinteistöjä) päätti antaa työntekijöidensä tehdä nelipäiväistä työviikkoa täydellä palkalla. Neljänkymmenen tunnin sijaan siis työskenneltiin 32 tuntia viikossa. Koe kesti maalis-huhtikuun 2018 ajan. Sen jälkeen yhtiö pyysi kahta tutkijaa kartoittamaan kokeilun tulokset haastatteluin. Työntekijät ja pomot raportoivat seuraavanlaisia vaikutuksia:

  • Työntekijät tekivät tuottavampaa työtä: he olivat luovempia, osallistuivat aktiivisemmin, tulivat paikalle ajoissa eivätkä liuenneet töistä etuajassa tai pitäneet pitkiä taukoja.
  • He kokivat saavansa enemmän aikaan, mikä tuotti mielihyvää.
  • He viettivät enemmän aikaa perheensä kanssa ja urheilivat, laittoivat ruokaa, treenasivat ja tekivät puutarhatöitä enemmän.
  • He tulivat töihin energisempinä kuin ennen.
  • Työssäkäyvät äidit hyötyivät muutoksesta eniten. Aiemmin he olivat tehneet osa-aikatyötä: se kuitenkin tarkoitti käytännössä sitä, että he tekivät saman määrän työtä kuin muutkin, mutta tungettuna lyhyempään työaikaan.
  • Yhtiön sähkönkulutus kutistui 20 prosentilla.

Muutos kannusti työntekijöitä miettimään, miten he saisivat tehtyä työnsä taloudellisemmin. Palaverien määrää supistettiin kahdesta tunnista puoleen tuntiin ja työntekijöille järjestettiin mahdollisuus työskennellä keskeytyksittä. Moni kertoo alkaneensa tehdä yhden asian kerrallaan aiemman multitaskaamisen sijasta.

Yhtiön johtaja kertoo saaneensa idean kokeiluun tutustuttuaan kahteen tutkimukseen. Toinen osoitti, että kahdeksantuntisesta työpäivästä tehdään aidosti tuottavaa työtä vain alle kolme tuntia. Toisessa saatiin selville, että jatkuvat keskeytykset työssä voivat heikentää työn laatua yhtä paljon kuin marihuanan polttelu tai yhden yön valvominen.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

adult-2449725_1280.jpg

Samanlaisia kokeiluja on tehty muuallakin maailmassa. Kuusituntiseen työviikkoon vuonna 2015 siirtyneet ruotsalaisen hoitokodin työntekijät saivat tehtyä saman määrän töitä kuin ennen – jopa enemmän. Lisäksi he olivat tyytyväisiä saadessaan viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Heidänkään ansiotasoaan ei leikattu. Hoitokodin asukkaat raportoivat saavansa parempaa hoitoa. Ruotsi onkin edelläkävijämaa mitä tulee työn ja vapaa-ajan tasapainon parantamiseen. Esimerkiksi osa-aikatyötä tehdään Ruotsissa laajalti. Pienten lasten vanhemmat tekevät lähes poikkeuksetta osa-aikatyötä hoitaakseen arjen palapelin paremmin. Helsingin Sanomien tammikuisessa haastattelussa sosiaalivirastossa työskentelevä Kajsa Heinberg toteaa: ”Ilman tätä järjestelyä yhteinen aika lapsen kanssa olisi paljon ikävämpää. Koko ajan täytyisi stressata aikataulusta. Olisin varmaan yksinkertaisesti huonompi vanhempi.”

Kuten Perpetual Guardianin toimitusjohtaja sanoo: työntekijöiden palkkauksen tulisi perustua heidän työpanokseensa, ei toimistolla kökötettyihin tunteihin. Muu on työnantajan laiskuutta. Miksi leikata työntekijän palkkaa, jos hän saa sovitut työt tehtyä nopeammin kuin tuntiperustaisessa työsopimuksessa on määritelty? Yhtiö kaavailee tekevänsä kokeilusta pysyvän käytännön.

Entä mikä vaikutus ilmastonmuutokseen olisi, jos työkulttuuri siirtyisi laajemminkin tähän suuntaan? Työmatkaliikenne vähenisi 20 prosenttia, samaten sen tuottamat saasteet; tarvittaisiin vähemmän meluisia moottoriteitä, pienemmät toimistorakennukset riittäisivät…

Uuden-Seelannin työministeri Iain Lees-Galloway on kehunut PG:n kokeilua ja toteaa liian monen kansalaisen tekevän ylipitkää työviikkoa. Nelipäiväinen työviikko olisi askel kohti fiksumpaa työelämää.

Milloin mahdamme kuulla tällaisia puheenvuoroja Suomessa? Mikä vaikutus lyhyemmällä työviikolla olisikaan

  • …suomalaisten sairauslomakustannuksiin, jotka ovat 3,4 miljardia euroa vuodessa? Tuki- ja liikuntaelinvaivat ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat yleisimpiä sairauslomien syitä. Depressio kattaa 30–50 prosenttia sairauslomadiagnooseista; kenties siksi, että Kansaneläkelaitos ei hyväksy uupumusta diagnoosiksi. Luvattomien sairauspoissaolojen kustannukseksi kaavaillaan 1,4 miljardia euroa vuodessa: vuonna 2007 jopa 53 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että terveenä saa olla poissa töistä esimerkiksi perhestressin, työpaikan ongelmien, väsymyksen tai harrastusten vuoksi.
  • suomalaisten vanhemmuuteen, parisuhdetyytyväisyyteen ja muihin perhesuhteisiin?
  • suomalaisten kipuun?
  • suomalaisten hyvinvointiin?

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien aiheuttamista yli kolmen miljardin euron kustannuksista 2,5 miljardia on työpanosmenetyksiä ja 0,6 miljardia hoidon ja kuntoutuksen kustannuksia. Emoseurani Kansanlääkintäseuran laskelmien mukaan kalevalaisen jäsenkorjauksen saaminen terveydenhuollon piiriin toisi jopa 3–4 miljardin säästöt vuosittain.