Voiko korona-aikana tuntea onnea ja rauhaa?

Joogafilosofian ja tutkimuksen mukaan kyllä. Se edellyttää luottamusta elämään, ajattelun taitoa ja mielipiteistä hellittämistä.

Koronakevät on ajoittain näyttänyt ihmisistä epämiellyttäviä puolia. Some on räjähtänyt kärkkäistä kannanotoista ja törkyisestä kielenkäytöstä. Kaupoissa on hamstrattu, kassajonoissa tiuskittu ja koronaviruksen sairastaneita kartettu. Monella on vahvoja mielipiteitä siitä, miten nyt tulisi elää ja menetellä. Muiden muassa vasta-ainetestaus, C-vitamiinin teho viruksen torjunnassa ja hoidossa, eristystoimet ja kasvomaskien käyttö ovat lietsoneet kiihkeitä äänenpainoja. 

Varmojen mielipiteiden esittäminen tilanteessa, jossa juuri mitään varmaa ei vielä tiedetä, kuten nyt uuden viruksen aiheuttaman epidemian keskellä, on kuitenkin ongelmallista. Ei ole olennaista, mitä mieltä ihmiset ovat koronarajoituksista. Olennaista on, ovatko toimet perusteltuja ja pohjautuvatko ne tieteelliseen näyttöön ja siihen, mitä tilanteesta ja viruksesta kulloinkin tiedetään. Tieteelliselle tiedolle ominaista on sen muuttuvaisuus. Ihmisellä taas on taipumus etsiä ja havaita vain omia ennakkokäsityksiään vahvistavaa tietoa. Lisäksi rivikansalaisella ei ole valmiuksia arvioida lääketiedettä. Näin sanoi lääkäri Tuomas Lähdeoja Helsingin Sanomissa.

Huomionarvoista on, että maissa, joissa kansalaisten kokemusmaailmaa luonnehtii luottamus – luottamus kanssaeläjiin, hallitukseen, poliisiin ja oikeusjärjestelmään – on alhaisempi COVID-19-kuolleisuus. 

Mielipiteiden muodostamisesta saisikin nyt hyvällä omallatunnolla heretä. Sen sijaan voi vaikka alkaa harrastaa ajattelua.

”Mielipide lukitsee ajattelua. Mediatutkija Anu Koivunen esitti satiirisessa ennusteessaan, että vuonna 2025 mielipiteet kielletään terveydelle ja demokratialle vaarallisina”, kirjoittaa toimittaja Teemu Laaksonen. Hän ehdottaa:

”Lillu epävarmuudessa, älä lukitse kantaasi ja kysy itseltäsi, millä kaikilla tavoilla asian voisi vielä jäsentää. Koronakriisi suorastaan pakottaa tähän.”

Joogafilosofian pääteoksen, Patañjalin Yoga-sutran mukaan mielentilaa, jossa mieli on hiljaa ja näemme itsemme ja maailman sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, kutsutaan joogaksi. Tällainen kristallinkirkas tietoisuuden tila ei korjaile tai järjestele havaintoja ihmisen omien tarkoitusperien mukaisesti, kuten oman oikeamielisyyden todistamiseksi tai turvallisuudentunteen pönkittämiseksi. Joogaharjoitus vaatii meitä tutkiskelemaan tarkkaan, miten oikein tiedämme sen mitä tiedämme: mistä kaikkialta olemmekaan keränneet nämä mukanamme raahaamamme johtopäätökset, mielipiteet ja asenteet?

Tykkäys- ja inhokkilistojen pitäminen on tärkeä identiteetinrakennuskeino lapsille ja aivotoiminnaltaan mustavalkoista aikaa eläville teini-ikäisille. Sosiaalinen media antaa aikuisen jatkaa sitä loputtomasti. Some antaa mielipiteille kohtuuttomasti tilaa ja näkyvyyttä. Toimittaja Jia Tolentino kritisoi esseessään The I in Internet sitä, miten internet on nostanut ihmisen persoonan maailman keskipisteeksi ja mielipiteet itseisarvoksi. Mielipiteet eivät enää ole alkusysäys halulle muuttaa maailmaa, vaan arvo itsessään, some-identiteettiprojektin rakennuspalikoita.

Somessa mielipiteillä saa tykkäyksiä, ja niillä voi luoda itsestään mieluisen kuvan: räväkän, huumorintajuisen, sarkastisen, tiedostavan. Katsokaa, tällainen minä olen!

Joogassa minäprojekteja pyritään kultivoimisen sijaan purkamaan. ”Minä” ymmärretään kokoelmaksi asioita, jotka ihminen on kasannut röykkiöksi luodakseen minuutensa. Röykkiöön raahataan mielipiteitä, arvioita, mieltymyksiä, vastenmielisyyksiä, itsekeskeisiä kuvitelmia ja tiedostamattomia ehdollistumisia. ”Minä” näkee maailman usein torjuvin, vihaisin tai syyllistävin silmin. Tolentino kirjoittaakin tuohtumuksesta internetin polttoaineena. Koska viimeksi itse klikkasit raflaavaa otsikkoa tai ärsyynnyit siitä, kun joku oli väärässä internetissä? Nostivatko vessapaperin hamstraajat tai Business Finlandin rahanjakotoimet verenpaineesi tappiin?

Joogan tavoite on pala palalta purkaa pahaa mieltä tuottava minuuden röykkiö. Siivousprosessin jälkeen voimme nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat, ja torjunta, viha ja syyllistäminen lakkaavat olemasta. Tehtävä ei ole helppo, sillä se edellyttää meiltä itsemme ja toisten hyväksymistä sekä asioiden hyväksymistä sellaisina kuin ne ovat. Sanalla sanoen: ajattelua.

”Tämän hyväksynnän alla piilee luja luottamus siihen, että asiat ovat juuri niin kuin niiden pitääkin olla. Itse asiassa ne tulevat olemaan niin kuin ne ovat riippumatta siitä, yritämmekö torjua tai kieltää todellisuutta tai järjestää sitä uudelleen. – – Kun opimme näin elämään tyynemmin, [se] sallii meidän kokea välitöntä onnen ja rauhan tunnetta, johon elämän vaihtelut eivät vaikuta.”

(Donna Farhi)

covid-19-4992201_1280.jpg

© Tiina Ahokas 2020. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta, ja viittaathan aina asianmukaisesti alkuperäisen tekstini linkittäen, jos siteeraat minua.

Lähde:

Donna Farhi: Jooga ja elämän voima. Suomentanut Mari Jyväsjärvi. Basam Books 2004.

Yhä useammalla on niskassaan someluu: digiaika muuttaa jo luustoamme

Digiaikakausi muuttaa ihmistä nopeammin kuin arvaammekaan. Älypuhelinten käyttö näkyy jo luustossamme: nuorten pääkallosta on vastikään löytynyt uusi sarvimainen luu-uloke. Vuonna 2016 tehdyssä tutkimuksessa käytiin läpi 218 18–30-vuotiaiden röntgenkuvaa. Uusi niskaluu esiintyi 41 prosentilla tutkittavista, miehillä useammin kuin naisilla.

Tutkijat ounastelevat elimistön kehittäneen kallonpohjan luusarven ylikuormituksen tuloksena, niskan ja pään huonoa ryhtiä kompensoidakseen. Nuorilla aikuisilla luu-uloke on säännönmukaisesti kookkaampi kuin vanhemmilla henkilöillä. Luumuutokset eivät kehity hetkessä, joten ulokkeen muodostuminen lienee seurausta diginatiivien jo lapsuusiässä alkaneesta älylaitteiden käytöstä. Ennen luut rappeutuivat ja muodostivat liikakasvua vasta ikääntyneemmillä ihmisillä.

Älypuhelimet houkuttelevat seireeninlaulullaan käyttäjänsä pään roikkumaan eteen ja alas. Kuka tahansa huomaa kaupungilla kulkiessaan, että monilla ihmisillä, myös lapsilla, niskan ja yläselän ryhti on muuttunut pysyvästi. Tämä ei ole esteettinen vaan terveydellinen kysymys.

Edessä roikkuva pää altistaa niskan välilevyt valtavalle kuormitukselle. Jo lapsilla esiintyy niskassa tämän vuoksi välilevynpullistumia. Niskan ja yläselän lihakset ja faskiat ylikuormittuvat ja kipeytyvät. Kaulan lihakset vastaavasti vetäytyvät kasaan. Tämä häiritsee vagushermon ja kilpirauhasen toimintaa ja blokkaa kaulavaltimoiden mahdollisuutta kuljettaa verta ja happea aivoihin: ei ihme, jos on kurja olo. Kun syvät niskalihakset jännittyvät, häiriintyy leukanivelen toiminta, mistä seuraa hampaiden narskuttelua, hammasvaurioita ja kipua ja puutumista kasvoihin. Migreenit ja jännityspäänsäryt ovat yleisiä, kun niska on heikko ja ylikuormittunut.

Elimistö yrittää usein huojentaa ylikuormittuneen kehon alueen tilaa kasvattamalla sinne uutta kudosta ikään kuin puskuriksi tai panssariksi. Näin muodostuu esimerkiksi känsä. Niskan luupiikkikin kasvaa jänteiden ja ligamenttien liitoskohtaan. Kyseessä on epämuodostuma, rasitusvamma, rappeuma. Miten kansanterveydessä näkyy muutaman vuosikymmenen kuluttua se, jos digiyhteiskunnassa jo lasten luusto rappeutuu näin?

kallo
Kuvan lähde: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/joa.12466

Biomekaniikan dosentti Mark Sayers sanoo, että luusarvi itsessään ei ole ongelma. Huolissaan tulee olla ennen kaikkea siitä, mitä viestiä tämä epämuodostuma kantaa: jossain muualla kehossa on jotakin pielessä. Kalevalainen jäsenkorjaaja jakaa Sayersin huolen ja on kiinnostunut ennen kaikkea kehon kokonaisryhdistä ja nivelten asennoista. Jäsenkorjaushoidossa pyritään tasapainottamaan keho ja saattamaan nivelet paikoilleen, myös suhteessa toisiinsa. Pään tulisi seisoma-asennossa olla jotakuinkin suoraan lantion yläpuolella. Tämä lähtee aina nilkoista saakka.

Ei ole realistista ajatella, että älylaitteiden käyttö lopetettaisiin kokonaan: elämämme on niin monin tavoin sidoksissa siihen. Biomekaniikan tohtori David Shahar korostaa, että meidän tulee opetella elämään viisaammin digilaitteiden kanssa. Hän vertaa tarvitsemaamme muutosta hampaiden hoidossa aikoinaan tapahtuneeseen kehitysharppaukseen. Vasta 1970-luvulla alettiin puhua hampaiden harjaamisen ja hammaslangan käytön tärkeydestä. Nyt se on arkipäivää. Hampaiden hoitoa alettiin opettaa kouluissa. Näin voisi menetellä myös hyvän someryhdin kanssa.

Kuka vastaa pääsi asennosta ja niskasi ryhdistä? Sinä itse. Ensimmäiseksi olisi hyvä muistaa, että sinulla on kaksi kättä! Niillä voit nostaa älypuhelimen silmiesi tasolle. Mukavampaa tämä on, jos tuet kyynärpääsi kyllin korkealle esimerkiksi pöytää vasten. Nosta pääsi pystyyn aina, kun huomaat roikottavasi sitä edessä. Vahvista niskalihaksiasi, koska ne ovat todennäköisesti heikot. Vahvat lihakset kyllä pitävät pään siellä missä pitääkin. Sivulta katsottuna korvan tulisi olla samassa linjassa olkapään kanssa. Kaulan lihaksia kannattaa venytellä kallistamalla päätä taaksepäin – monta kertaa päivässä.

Hyvä niskanhoitoliike on liikuttaa päätään kuin pulu. Leuka liikkuu tällöin koko ajan samassa linjassa lattian kanssa – pää ei siis tee nyökyttelevää liikettä vaan liikkuu ikään kuin kiskoilla eteen ja taakse. Muodostat kaksoisleuan ja vastaliikkeeksi työnnät leukaa eteenpäin.

Suomenkielinen nimi uudelle luulöydökselle on vielä keksimättä! Englannin kielessä termiksi on esitetty ”head horn”, ”phone bone”, ”spike” tai ”weird bump”. Niskapiikki? Kallonpohjan sarvi? Kallokoukku? Someluu?

Ehkei kuitenkaan viisaudensarvi.

Lähteet:

Horns are growing on young people’s skulls. Phone use is to blame, research suggests.

A morphological adaptation? The prevalence of enlarged external occipital protuberance in young adults

© Tiina Ahokas. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta ja viittaathan aina asianmukaisesti, jos siteeraat minua.