Suositukset puhuvat yhä monipuolisemman liikunnan puolesta

UKK-instituutti julkaisi maanantaina 21.10.2019 uudet liikuntasuositukset, jotka tekevät liikkumisesta yhä helpommin lähestyttävää. Liikunta linjataan nyt osaksi hyvää elämää sen sijaan, että se erotettaisiin muusta arjesta erillään tapahtuviksi suoritteiksi. Uusi liikuntasuositus perustuu tuoreimpiin tieteellisiin tutkimuksiin ja kuuluu pähkinänkuoressa seuraavasti:

Lyhyetkin pyrähdykset lasketaan.

Ennen liikunnaksi luettiin vain yli 10 minuutin yhtäjaksoiset suoritukset. Nyt muutamankin minuutin liikuntarupeamien tärkeys tunnustetaan. Tämä toivottavasti kannustaa yhä useampia ihmisiä esimerkiksi nousemaan bussista jo pysäkkiä tai paria aiemmin, pitämään tuumaustauon työpaikan portaikossa tallustellen tai pysäköimään auton vähän kauemmas kohteesta kuin tavallisesti. (Jopa kotikaupungissani, jossa kaikki auton mittaa pidemmät matkat pruukataan tehdä autolla!)

Kevytkin liikkuminen kannattaa.

Vaikka hiki ei kihoaisi pintaan, kaikki kehon liikuttaminen on hyväksi: rasva-arvot ja verensokeri laskevat, verenkierto vilkastuu ja lihakset ja nivelet vetreytyvät. Jokaisesta liikuntaminuutista on hyötyä etenkin vähiten liikkuville. Ei siis ole tarvis vetää teknisiä treenivaatteita niskaan aina aikoessaan liikuttaa kehoaan.

Pitkiä paikallaanolojaksoja tulee tauottaa.

Jos esimerkiksi teet istumatyötä, nouse käyskentelemään muutaman kerran tunnissa. Älä jämähdä.

Enää liikunnalliseksi ihmiseksi ei määritellä sitä, joka istuu 10 tuntia töissä ja työmatkoilla ja käy sen vastapainoksi illalla juoksemassa tai jumpassa. Yksittäinen liikuntasuoritus ei riitä kumoamaan runsaan paikoillaanolon haittoja.

Nuku riittävästi.

Palautumisesta puhutaan nykyään paljon. Uni on tärkeintä, mitä voit tehdä saadaksesi keho-mielesi palautumaan tasapainoon. Kun hyvin nukkuminen yhdistetään liikuntaan, saavutetaan merkittäviä terveysvaikutuksia.

Lihaskunto ja liikehallinta haltuun.

Näitä taitoja tulisi harjoittaa ainakin kahdesti viikossa.

Reippaan ja rasittavan liikunnan suositukset pysyvät ennallaan.

Reipasta liikuntaa suositellaan tehtäväksi 2 tuntia 30 minuuttia viikossa, rasittavaa 1 tunti 15 minuuttia.

Mitä muuta uutta tiedämme liikunnasta?

Nykytiedon mukaan ihmiset ovat liikaa paikoillaan ja liikuntatuokioita tulisi ripotella pitkin päivää. Tämä voi tuntua oudolta, jos on tottunut liikkumaan vaikkapa vain juoksupolulla tai kuntosalilla, mutta uusia tapoja on mahdollista opetella koko elämänsä ajan. Hyvässä ammattilaisohjauksessa opit mielekkäitä tapoja liikuttaa kehoasi pitkin päivää. Uusia lajeja kannattaa aina rohkaistua kokeilemaan!

Itse opetan yritysluennoilla aivojen ja keho-mielen terveyttä edistäviä helppoja pikkujippoja ja Ryhtiliike-viikkotunneilla ja -workshopeissa koko kehon voimaa ja joustavuutta ylläpitäviä mukavia harjoitteita. Niitä voi todella tehdä pitkin päivää aivan minimittaisissakin pätkissä.

Parkouria ja sirkusta kaikelle kansalle!

Aivoterveyden kannalta parasta liikuntaa on uusien taitojen opettelu – varsinkin ikääntyvillä ihmisillä. Se tihentää harmaata ainetta ikääntyvien aivoissa vielä tehokkaammin kuin vanhojen tuttujen liikuntaharjoitusten suorittaminen. Harmaan aineen tiheys on yhteydessä muun muassa pitkäkestoiseen muistiin ja opintomenestykseen ja se harvenee älyllisen suorituskyvyn nuupahtaessa.

Liikepankin kasvattaminen lisää harmaan aineen tiheyttä aivoissa. Lajit, joissa opetellaan runsaasti uusia liikkeitä – esimerkiksi kamppailulajit, sirkusharrastus, parkour ja lasten suosima skuuttaus eli temppupotkulautailu – kerryttävät mieleen mittavan kokoelman erilaisia liikesuorituksia. Uusien liikkeiden oppiminen panee monta eri aivoaluetta töihin yhtä aikaa. Tämä edellyttää keskittymiskykyä, monien erilaisten aistitietojen ja havaintojen prosessointia, päätöksentekoa ja muistin aktivointia.

Kolmen pallon jonglööraus muutti aivojen harmaata ainetta parempaan jo viikossa, vaikka koehenkilöt eivät harjoittaneet lainkaan kestävyysliikuntaa. Viiden viikon jälkeen ero oli huomattava.

Tutkijat ounastelevat, että motoriikkaa haastavilla monipuolisilla ja vaihtelevilla harjoitusohjelmilla voisi tulevaisuudessa olla sija Alzheimer- ja Parkinson-potilaiden hoidossa.

Parkouria aikuisille järjestää esimerkiksi Motio ja se voi näyttää esimerkiksi tältä:

Teksti jatkuu videon jälkeen.

Modernia liikkuvuusharjoittelua

Staattisten venytysten tiedetään heikentävän voimantuottoa ja nopeutta, joten ne eivät sovi varsinkaan ennen treeniä tehtäviksi. Nykyään keho lämmitetään liikuntasuoritusta varten – tai muuten vain hyvän olon saavuttamiseksi – erilaisilla faskiaa herättävillä harjoituksilla, koordinaatiota kehittävillä liikesarjoilla ja niveliä voitelevilla moninivelliikkeillä. Tavoitteena on herättää koko hermosto ja lihaksisto pelaamaan samaan pussiin. Tämä vähentää myös loukkaantumisriskiä. Liikkuvuutta ei ajatella enää saavutettavan passiivisella venyttelyllä, vaan aivoja, niveliä, faskioita ja lihaksia monipuolisesti haastavilla harjoitteilla. Dynaaminen jooga on kehon liikkuvuutta ja voimaa yhtä aikaa parantavaa sekä faskioita voitelevaa liikuntaa parhaimmillaan. Naistenlehdissä nähtävät ”uudet ja mullistavat” faskiaharjoitteet ovat yleensä joogaan pohjautuvia liikesarjoja.

Kävele edes 4000 askelta, kunhan kävelet

Tätä nykyä tiedetään myös, että 10 000 askeleen päivittäissuositukselle ei ole tieteellisiä perusteita. Se ei kuitenkaan ole syy olla tavoittelematta kymmentätuhatta askelta joka päivä! Kävely kannattaa. Tutkimukset kertovat, että kävelyn määrällä ja kuolleisuudella on yhteys. Vähiten liikkuvat hyötyvät vähäisestäkin askellisästä. Keskimäärin 4400 askelta päivässä kävelevän naisen kuolemanriski vähenee 41 prosenttia. Riski laskee aina 7500 askeleeseen saakka.

Kävely on hyväksi kaikille. Matalasykkeisenä liikuntana se luo pohjan kovemmille lajeille. Se parantaa veriarvoja, hidastaa fysiologista vanhenemista, vähentää syöpäriskiä ja parantaa unen laatua.

Kävelylle siis – vaikka vain minuutiksi!

© Tiina Ahokas. Ethän käytä tekstejäni tai kuviani luvatta ja viittaathan aina asianmukaisesti, jos siteeraat minua.

Lisälukemista:

Liikkumisen suositukset

Tutkittua tietoa: Meditaatio ja uni puhdistavat virtsan päästäsi

 

 

Höyhenenkevyestä kehonhuollosta ja putkirullalla runttaamisen vaaroista

Kalevalaisen jäsenkorjauksen kantama perinnetieto opettaa pehmeää, hienovaraista suhtautumista ihmiskehoon. Hoitomuodon ytimessä on oivallus siitä, miten pienillä eleillä ja vähällä voimalla koskettamalla saadaan aikaan syviä vaikutuksia. Yhtä tärkeää on rauhallinen eteneminen. Kyseessä ei ole vartin rykäisy, vaan hidas ja kuunteleva koko kehon käsittely.

Samanlainen lähestymistapa ihmisruumiiseen on italialaisen Vanda Scaravellin (1908–1999) opetuksiin pohjautuvassa joogassa. Hänen metodissaan lähestytään omia rajoja lempeästi, painovoimalle ja hengitykselle antautuen. Kun tullaan omien rajojen äärelle, ei pusketakaan väkisin vaan pehmennetään liikettä entisestään. Scaravelli opetti, että joogassa ei tulisi olla kyse kehon kontrollista, vaan päinvastoin kehon vapauttamisesta. Joogan tulisi tuntua vaivattomalta.

You will be amazed to discover that, if you are kind to your body, it will respond in an incredible way. (Vanda Scaravelli)

Pehmeyden filosofia on vierasta nykyajalle. Jäsenkorjaajana saan usein vastata esimerkiksi erilaisia faskianavausmenetelmiä koskeviin kysymyksiin. Näitä menetelmiä yhdistää kivuliaisuus ja voimankäyttö. On faskiarautoja (!) ja hätäisiä viikonloppukursseja. Esimerkiksi penikat, säären lihasaitioiden faskiat, ”revitään” auki (tätä verbiä todella käytetään).

Minut on koulutettu vapauttamaan faskiat hyvin hennoilla otteilla, joten näen rajut menetelmät ensinnäkin epätaloudellisina. Lisäksi on ilmeistä, että ihminen, joka tuntee kipua, ei kykene samanaikaisesti rentoutumaan. Kivulias käsittely lisää stressihormonien määrää veressä, mikä on nurinkurista, koska kehon rentoutuminen edellyttäisi päinvastaista: parasympaattisen hermoston aktivoitumista. Lisäksi voimakas ja kivulias käsittely aiheuttaa kudosvaurioita, jopa arpikudoksen kasvua – eli lisää ongelmia kehoon.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

cat-2647830_1280.jpg

Myös kotihoitomenetelmissä ohjeistan asiakkaitani lempeyteen ja ystävällisyyteen itseä kohtaan. On tavallista, että ihminen hoitaa esimerkiksi jumiutunutta lavanseutua rullailemalla raivokkaasti putkirullalla tai runttaamalla kipualuetta kipukoukulla. Tuloksena on usein entistä kipeämpi, turvonnut ja pahimmassa tapauksessa tulehtunut kudos. Itsehoidossa rullien, pallojen ja koukkujen kanssa ei milloinkaan saisi ylittää kipukynnystä ja käsittelyajat olisi hyvä pitää lyhyinä. Paineenvaihtelun aiheuttaminen jumialueelle voi olla hyvä idea, koska se kiihdyttää aineenvaihduntaa, mutta se tulisi tehdä kevyesti ja ehdottomasti kivuttomasti. Putkirullilla ja kipukoukuilla älköön siis jyystettäkö hampaat irvessä ja vesi silmistä tirskuen. Se vain rikkoo soluja ja lisää turvotusta ja sitä kautta kipua. Kipu syntyy aina kudospaineesta.

Akuutin lihasjumin itsehoidossa paljon tehokkaampi metodi olisi rentoutuminen esimerkiksi restoratiivisen joogan keinoin. Aktiivista rentoutusta voi oppia monia väyliä pitkin; kerroin niistä unettomuusaiheisessa bloggauksessani.

Viime syksynä Jämillä järjestetyssä valmennusseminaarissa käsiteltiin kestävyysliikkujien helmasyntiä, liian kovaa harjoittelua. Seminaarin koolle kutsuneiden kestävyysurheilun valmentajien mukaan tehoharjoittelun osuus on nykyään ylikorostunut samalla kun matalatehoinen, palauttava liikkuminen on vähentynyt aivan liikaa.

Tämä ei ole vain ammattiurheilijoiden tauti, vaan koskee monia tavallisia liikkujia. Moni piiskaa itsensä uupumuksen partaalle liikkumalla liian kovatehoisesti esimerkiksi HIIT-treenin merkeissä ja skippaamalla kestävyyskunnon ylläpitämisen ja palauttavat, hyvin rauhallisella tahdilla suoritetut parin tunnin kävelylenkit. Hiihtoladullakin revitellään maksimivauhtia, vaikka rauhallinen sivakointi maisemia katsellen olisi kaikin tavoin palkitsevampaa.

”Levon ja rasituksen vääristynyt suhde johtaa usein hermo-lihasjärjestelmän ylirasitustilaan, joka tuntuu olevan suomalaisten urheilijoiden kansantauti.” (Valmentaja Erkki Knuuttila)

 

Heikki Pusa puhui seminaarissa, miten kaikessa liikkumisessa tuiki tärkeälle palautumiselle ei ”pikamaailmassa” tahdo löytyä tilaa.
–On pikapesua, pikaruokaa, pikavippiä, ja pikalenkkejä. Nykyään on hillitön kiire tehdä tulosta. Aiemmin pidettiin mielessä, että tuloksen teko vaatii 8–12 vuotta harjoittelua.

Pusa totesi nykyurheilijoiden kärsivän myös liikkuvuusrajoitteista. Suorituksen rentous, palautuminen ja hermo-lihasjärjestelmän toiminta ovat kaikki riippuvaisia liikkuvuudesta.
–Keho nostaa sykettä, jos liikkuvuus on huono ja kuormitus kasvaa. Nykyään on menossa voimaharjoitteluvillitys, mutta voimaharjoittelusta ei ole hyötyä, jos liikkuvuus ei ole hyvä.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

man-3221066_1280.jpg

Tavallinen tallaajakin välttyisi monilta rasitusvammoilta ja loukkaantumisilta ja saavuttaisi notkeamman ja kivuttomamman kehon paremmalla liikkuvuusharjoittelulla. Esimerkiksi hiihtäjä Annmari Viljanmaa teki menestysaikoinaan metsätöitä ja uskoo siinä käytettyjen ristikkäisten liikeratojen olleen osatekijä hänen hermostonsa huippuvireeseen. Kaikenlaiset ulkotyöt ovat usein hyväksi liikkuvuudelle ja lihasten ja hermoston yhteistyölle.

Liikuntaharrastustenkin olisi hyvä olla monipuolisia. Kehonhallinta ja sirkus ovat yksi loistava väylä joustavan, vahvan kehon ja säpäkän lihas-hermoyhteistyön saavuttamiseen. Samaten ilma-akrobatia – ja tietenkin jooga.

Luonnollisesti myös pääkopan sisältö vaikuttaa kehoon ja sen kireyksiin. Vanha jooginen viisaus kuuluu ”selkärankasi on yhtä joustava kuin asenteesi”. Kremppojaan voi lähestyä lempeän myötätuntoisesti myös energia-anatomian kautta. Jos lantiosi kiertyy virheasentoon, oletko kulkemassa elämässäsi suuntaan, johon et oikeasti tahtoisi? Jos yläraaja oireilee, mihin olet takertunut liian itsepäisesti? Jos kärsit turvotuksesta, luotatko kykyihisi tai pidätteletkö tunteittesi ilmaisua? Metafyysisessä lähestymistavassa on paljon ammennettavaa, kun kyse on keho-mieli-sielusta.

Jämin valmennusseminaarista lisälukemista kiinnostuneille:

Syksyn valmennusseminaarissa keskustellaan ”suomalaisurheilijoiden kansantaudista”

Hermo-lihasjärjestelmän ylirasitus on suomalaisurheilijoiden kansantauti – kuinka se vältetään?

Hermo-lihasjärjestelmän ylirasitus on suomalaisurheilijoiden kansantauti – kuinka se vältetään? – osa 2

Parempi liikkuvuus ja parempi palautuminen veisivät monta urheilijaa parempiin tuloksiin

Lue myös:
Vaihdetaan työnarkomanian ihannointi lepotaidoilla leuhkimiseen

people-2557460_1280.jpg