Minä ja tosiminä. Jim Carreyn oppitunti joogasta.

Moni sukupolveni edustaja on tapittanut lapsena puhki VHS-kasetin jos toisenkin Jim Carreyn elokuvia. Niin minäkin. En olisi osannut arvata, että 2010-luvulla kyseinen kuminaama puhuu julkisuudessa kuin paraskin henkinen opettaja. (En olisi tosin osannut kuvitella myöskään itseäni joogaopettajan trikoisiin.)

Ace Ventura (1994 ja jatko-osa 1995), Mask (1994) ja Nuija ja Tosinuija (1994) olivat aikansa kassamagneetteja. Ne nostivat Jim Carreyn Hollywood-näyttelijöiden kärkikaartiin. Sittemmin kanadalais-yhdysvaltalainen näyttelijä kunnostautui vakavammissa elokuvarooleissa, kuten Michel Gondryn leffassa Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004).

2010-luvulla moni on hieraissut silmiään nähdessään mediassa muhkeapartaisen Carreyn käyttäytymässä perin eksentrisesti. Esimerkiksi New Yorkin muotiviikoilla 2017 hän hämmensi seurapiiritoimittajia toteamalla ”Tulin paikalle, koska tämä on merkityksettömin mahdollinen tapahtuma, jonka löysin” – ja heittäytymällä eksistentiaaliseksi:

”We are all clusters of tetrahedrons moving around together, and nothing means anything”.

Tottahan tuo, mutta lauseen luulisi kuulevansa filosofin tai kvanttifyysikon suusta yliopistoluennolla, ei yhdeltä maailman tunnetuimmista komedianäyttelijöistä punaisella matolla.

Jim Carrey ei enää käyttäydy niin kuin suuri yleisö odottaa Jim Carreyn käyttäytyvän, ja juuri se tekee hänestä relevantin.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

did-someone-say-yoga

Omassa joogaopettajakoulutuksessani Hima Happinessissa joogan ydin – tai yksi niistä – tiivistettiin sanomaan: jooga on niiden esteiden purkamista, jotka olet itse rakentanut. Toisin sanoen joogan työkalujen avulla voit kuoria pois kaikki roolit ja panssarit, joita olet joskus tarvinnut suojaksesi, ja löytää niiden alta todellisen itsesi. Voit muistaa, kuka olitkaan ennen kuin aloit noudattaa yhteiskunnan tai jonkun muun tahon asettamia askelmerkkejä. ”Elämä on merkityksetöntä, jos menettää kosketuksen todelliseen itseensä”, kirjoittaa Janne Kontala kirjassaan Joogan sydän (2015). Stressi syntyy pitkälti siitä, jos elää omien arvojensa vastaista elämää. Se voi johtaa masennukseen – josta Jim Carrey on sanonut erityisen osuvasti:

”Depression is your body saying f*ck you, I don’t want to be this character anymore, I don’t want to hold up this avatar that you’ve created in the world. It’s too much for me.

You should think of the word ‘depressed’ as ‘deep rest.’ Your body needs to be depressed. It needs deep rest from the character that you’ve been trying to play.”

Lyhyesti suomentaen: Masennus voi olla kehosi tapa pyytää lepoa hahmosta, jota olet yrittänyt esittää. Masennus voi joogan lailla olla portti elämänmuutoksiin, jotka sinun on tehtävä voidaksesi paremmin.

Roolin vankina

Marraskuussa 2017 julkaistu Netflix-dokumentti Jim & Andy oli niin ällistyttävää, hauskaa ja ajatuksia herättävää katseltavaa, että tapitin sen kaksi kertaa putkeen. Suosittelen lämpimästi! Dokumentti palaa äskettäin menehtyneen ohjaajan Milos Formanin elokuvan Man on the Moon (1999) tekoprosessiin. Tähän asti hyllytetty aineisto filmattiin elokuvan kulisseissa ja se kuvaa elokuvanteon vaiheita ja Carreyn näyttelijäntyötä. Uskomattomia käänteitä saavan dokumentin nykyhetkessä Carrey kommentoi prosessia jälkeenpäin ja reflektoi koko näyttelijänuraansa.

Man on the Moon on elämäkertaelokuva yhdysvaltalaiskoomikko Andy Kaufmanista (1949–1984), joka rikkoi komedian rajoja omana aikanaan. Kaufmanin ja Carreyn näyttelijäntyössä on paljon samaa: odottamattomasti käyttäytyvän Kaufmanin yleisö ei useinkaan tiennyt, onko tähti tosissaan vai ei, ja Jim & Andy jättää samanlaisen huvittuneen epäuskoisen olon: juksattiinko minua juuri perusteellisesti vai onko tämä dokumentti totta? Onko ”valaistunut” Jim Carrey totta vai jälleen yksi roolihahmo?

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Jim_&_Andy_The_Great_Beyond_Featuring

Carrey on Eckhart Tollensa lukenut. Tolle, yksi aikamme suurimmista henkisistä opettajista, tunnetaan minuuden ongelmia koskevasta ajattelustaan. Hän on kirjoittanut läsnäolon harjoittamisesta lääkkeenä ahdistukseen ja siitä, miten kärsimys syntyy omiin ajatuksiinsa samaistumisesta.

”Epäonnen syy ei koskaan ole itse tilanne, vaan pikemminkin ajatuksesi siitä.” (Eckhart Tolle)

Egokeskeisestä ajattelusta irroittautuminen on keino vapautua kärsimyksestä ja saavuttaa rauha.

Jim & Andyssa Carrey kertoo, että kun Man on the Moonin kuvaukset päättyivät ja tähtinäyttelijä palasi Andyn roolista omaan elämäänsä, hän oli surun murtama. ”Tajusin palanneeni ongelmieni pariin. Oloni oli hyvä, kun olin Andy, koska silloin en ollut oma itseni. Olin lomalla Jim Carreysta.”

Carreyn mukaan Jim Carreysta irroittautuminen pelasti hänet:

 

”Jossain vaiheessa se persoona, jonka luo menestyäkseen, on hävitettävä. On otettava riski, että tulee rakastetuksi tai vihatuksi sellaisena kuin on – tai oma persoona täytyy tukahduttaa ja mennä hautaan asti henkilönä, joka ei koskaan ollut.”

Carrey oli luonut hahmon, joka teki hänestä miljonäärin ja yhden maailman suosituimmista näyttelijöistä, mutta hän kyllästyi olemaan paparazzien jahtaama ja hännystelijöiden ympäröimä. Hän oli saanut kaiken, mitä halusi, mutta oli silti onneton ja kärsi masennuskausista.

Hän sanoo, että roolin vangiksi joutuminen ei päde vain näyttelijän työssä: Wall Streetillä ja ihan kaikkialla ihmiset kätkevät todellisen minänsä ja esittävät rooleja saavuttaakseen menestystä ja tullakseen rakastetuiksi. Muutos pelottaa, totuus pelottaa. Rakastaako minua enää kukaan, jos he saavat tietää, millainen todellisuudessa olen?

”Tavikset tahtovat tosi-tv:n”

Jim & Andyssa Carrey puhuu myös The Truman Show -elokuvasta (1998), joka oli hänelle käänteentekevä, ”kuin ennustus”.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

truman.jpg

 

Truman Show on Peter Weirin draamakomedia, jossa Carreyn näyttelemä päähenkilö saa tietää, että hänen koko elämänsä on käsikirjoitettua. Hän on elänyt lapsesta saakka tv-studiossa, häntä kuvataan ympäri vuorokauden piilotetuilla kameroilla ja ohjelman tekijät ovat käsikirjoittaneet hänen kaikki elämänvaiheensa.

Vuonna 1998 skenaario oli hätkähdyttävä, eivätkä elokuvan tekijät tietenkään osanneet kuvitella, että 2010-luvulla tosi-tv olisi todellisuutta ja ihmiset videoisivat alituiseen omaa arkeaan Snapchatiin, Insta-storyihin ja Youtubeen. ”Miksi kukaan tahtoisi kuvata videolle tylsää arkeaan, ja miksi kukaan haluaisi katsella sitä”, elokuvassa näytellyt Laura Linney muistelee elokuvan tuotannossa käytyjä keskusteluja tuoreessa Vanity Fairin haastattelussa. ”Truman juoksee kameroita karkuun, meidän yhteiskuntamme juoksee kameroita kohti”, summaa käsikirjoittaja Andrew Niccol .

Kun Truman saa totuuden selville, hänen täytyy päättää, jatkaako hän keinotekoista elämäänsä vai lähteekö hän kohti tuntematonta – kohti totuutta. Elokuvan loppusanoissa Truman hyvästelee yleisönsä kävellessään ulos filmistudion ovesta. Carrey kertoo Vanity Fairissa, että nuo hyvästelysanat olivat myös hänen hyvästinsä entiselle elämälleen massojen miellyttäjänä.

”It turned into an, ‘I love you, but I can’t be what you want me to be, and I’m going through the door . . . I’m bitter that you used me . . . that I was everybody’s show but my own, and I was the only one that was left out of the joke. But I’m going to live my life now.’”

Samasta aiheesta miltei samoin repliikein hän puhuu myös Jim & Andyssa. Kaikki abstraktit rakenteet, joiden on tarkoitus pitää meitä kasassa – nimet, kansallisuudet, uskonnot – alkoivat vaikuttaa Carreysta mielipuolisilta, koska ihminen on niin paljon enemmän kuin sellaiset määreet. ”En halua pysyä kasassa! Leijun mielelläni avaruuden halki Andyn tavoin. Lennän 10 000 kilometriä minuutissa Auringon ympäri. Tasapainottelen laavassa keikkuvilla mannerlaatoilla valmiina lopun aikoihin. Voin mainiosti! Kaikki sujuu mainiosti!”

Kas, hän saa elämänkriisien myötä tapahtuneen henkisen heräämisensä kuulostamaan hupaisalta, jotenkin tutulta, jotenkin… Jim Carreylta.

Carrey kertoo oivaltaneensa, että tähtinäyttelijänä hän itse eli samanlaista elämää kuin Truman elokuvastudion kupolin alla. Se ei ollut todellista ja siitä oli riistäydyttävä irti. ”Astuin ovesta tietämättä, mitä toisella puolella on. Toisella puolella on kaikki. Kaikki. Siellä on vapauden tunne. Ei ole enää rajoituksia.”

Carrey uskoo todellisen minänsä löytämisen olevan ainoa vastalääke orwellilaiseksi muuttuneelle yhteiskunnalle, jota sosiaalinen media hallitsee. Somessa roikkuvien ihmisten tietoisuus on Carreyn mukaan kaventunut havaitsemaan vain toisten ihmisten ajatukset.

Nykyihmisten some-käyttäytymisen voi nähdä yhtenä tapana paeta itseään: kun lukee päivät pitkät toisten vitsejä, katselee toisten kuvia, tuohtuu toisten vääristä mielipiteistä tai miettii, miten napata itsestään kuva, joka kerää mahdollisimman paljon tykkäyksiä toisilta, ei jää aikaa miettiä, miten olla itse parempi ihminen. Ei jää aikaa istua meditaatiossa tavoittelemassa itseoivallusta. Some pitää ihmisen kiinni kärsimyksen kierteessä, odottamassa aina seuraavaa notifikaatiota, seuraavaa signaalia jonkun muun kiinnostavasta elämästä, joka saa oman olon tuntumaan yhä haljummalta.

Kuminaama-Carreysta muistuttaa jälleen hänen pohdintansa Applen perustajasta:

”I think of Steve Jobs in hell being pursued relentlessly, for eternity, by demons who want a selfie.”

Rajas, tamas ja sattva

Jim Carreyn vaiheita voi tarkastella kolmen gunan kautta. Klassinen joogateksti Bhagavad-Gita kutsuu gunia kohteiden ominaispiirteiksi. Aineelliset ja henkiset kohteet voi jakaa laadultaan kolmeen: rajas, tamas ja sattva. Rajasiset kohteet ovat aktiivisia, ne herättävät intohimon ja kunnianhimon. Tamasin tila taas on passiivinen, uninen, jonninjoutava ja itsekäs. Sattva edustaa harmoniaa ja tasapainoa ja sen perusluonne on hyvyys, seesteisyys ja kirkkaus.

Nyky-yhteiskunta on hyvin rajasinen kilpailuhengessään ja itsetehostuksessaan. Aina kun yritetään tehdä rahaa tai voittaa kisassa, ollaan rajasin vallassa. Rajas saa ihmisen vaatimaan itseltään paljon: ”annan itsestäni aina sataviiskyt prossaa!” Intohimoa ja aktiivisuutta tarvitaan elämässä, mutta liiallisena se johtaa levottomuuteen ja loppuun palamiseen. Ihmisestä tulee tyytymätön sielu, joka haluaa kahmia jatkuvasti lisää itselleen ja joka on kärsimättömyyden ja vihan vallassa.

Tamas-passiivisuus näkyy nykyihmisen some-riippuvuudessa ja liikkumattomassa elämäntyylissä. Tamasin sävyttämiin kohteisiin keskittyminen lietsoo ahdistusta, inhoa, pelkoa, kiukkua ja masennusta. Ihmisestä tulee laiska ja voimaton ja ajatukset pyörivät negatiivista kehää. ”Ei tarvitse kuin avata päivän lehti ja sieltä silmiemme eteen pomppaavat kaikki ihmisluonnon synkimmät puolet: sodat, väkivalta, ympäristön saastuttaminen, mainokset, jotka vetoavat alhaisimpiin vietteihimme houkutellen ostamana kaikkea mahdollista suklaasta uusiin autoihin”, luonnehtii tamasia Janne Kontala. Tamasin hyvä puoli on vakaus ja harkitsevuus. Se muistuttaa levon tarpeesta.

Sattvisiin kohteisiin keskittyminen taas edistää mielenrauhaa, tietoa, epäitsekkyyttä ja mielen puhtautta. Sattvinen ihminen on rauhallinen, rakastava ja toisia kunnioittava. Sattvan vallassa on helppo elää omien arvojensa mukaan, pysyä rauhallisena hankalissakin tilanteissa ja ratkaista ongelmia rakentavasti.

Kolme gunaa tanssivat jatkuvaa tanssiaan jokaisen elämässä. Carreyn kohdalla voidaan ajatella miljonäärin ja Hollywood-näyttelijän elämän olleen voittopuolisesti rajasista ja masennuskausien taas tamas-painotteisia.

Joogaharjoituksella pyritään vähentämään rajasin ja tamasin vaikutusta ja lisäämään sattvan osuutta. Tämä toteutuu, kun suuntaamme tietoisuutemme hyviin ja kauniisiin ominaisuuksiin, kuten luonnon kauneuteen, epäitsekkääseen auttamiseen ja anteeksiannon ja kärsivällisyyden kaltaisiin hyveisiin. Mielemme rakentuu asioista, joilla sitä ruokimme. Maailma on sellainen kuin kuvittelet sen olevan, kuten yksi shamaaniopettajani sanoo. Janne Kontala siteeraa Joogasutrat kirjoittanutta Patañjalia todetessaan: ”Mieli omaksuu sen kohteen muodon, johon se keskittyy. Vaikutus on todellinen, tiedostamme sen tai emme. Vihaista puhetta kuunnellessa tulee vihaiseksi.”

Carreysta tuli menestynyt koomikko, kun hän ymmärsi, mitä suuri yleisö haluaa nähdä: huolettoman tyypin, jota arjen huolet eivät paina. Carrey uskoo ihmisen kaipaavan sitä, mitä kuolemassa tapahtuu: että ei tarvitse enää kantaa huolta. Huoleton tyyppi -roolihahmo nosti hänet pinnalle. Murehtimisesta joogassakin tahdotaan päästä eroon. Moni kokee joogamatolla sen ihmeellisen painottomuuden tunteen, kun hetken aikaa kaikki tuntuu kevyeltä ja hyvältä ja minätunne unohtuu. Se tunne on sattvaa. Huomio siirtyy ulkoisista kohteista ja häiriötekijöistä oman sydämen ääneen. Tästä sattvisesta tilasta käsin on mahdollista saavuttaa itseoivallus, joogan päämäärä.

”Joogasutra vakuuttaa, että vaikka tuntisi olevansa yhtä universumin kanssa, ei silti ole vielä löytänyt syvintä itseään. Sen sijaan ovi sielun valtakuntaan on löytynyt. Saat valita haluatko astua kynnyksen yli vai et”, kirjoittaa Janne Kontala. Tästä ovesta myös Jim Carrey puhuu.

Astuisitko sinä kynnyksen yli? Mistä rooleista voisit luopua? Miten sinä voisit ruokkia sattvaa elämässäsi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s